Hyppää sisältöön

Uudenmaan aluetoimisto juhlii kymmenvuotistaivaltaan

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 16.2.2018 15.00
Tiedote

Aluetoimistot aloittivat toimintansa Puolustusvoimissa 1.1.2008. Vuosien 2008-2014 aikana Uudellamaalla toimi kolme aluetoimistoa, jotka puolustusvoimauudistuksen myötä yhdistyivät vuoden 2015 alussa Uudenmaan aluetoimistoksi.

Vuoden 2015 alusta aloitti uusimuotoinen Uudenmaan aluetoimisto, jonka toimialue käsittää koko Uudenmaan maakunnan. Uudenmaan aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Vesa Sundqvist kertoo, että aluetoimiston vuodet ovat olleet työntäyteisiä ja sisältäneet mielenkiintoisia tehtäviä ja hienoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Tehtäväkenttä on puolustusvoimallinen. Toiminnan ytimessä on henkilöstön sijoittaminen poikkeusolojen tehtäviin sekä käskyttäminen kertausharjoituksiin, puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin sekä Maanpuolustusyhdistyksen sotilaallisille kursseille ja tarvittaessa ylimääräiseen palvelukseen. Huomioiden sen, että Uudellamaalla asuu yli 1,6 miljoonaa ihmistä ja että Puolustusvoimien 900 000 henkilön reservistä merkittävä osa on Uudellamaalla, hoidettavana on volyymiltaan korkea niin sanott perusarkikuorma läpi vuoden, Sundqvist kuvailee.

Uudenmaan aluetoimiston 10-vuotispäivää juhlittiin perjantaina 16. helmikuuta Santahaminassa. Tilaisuuden juhlapuheen pitänyt sotilassosiologian professori Teemu Tallberg puhui maanpuolustustahdon ja maanpuolustussuhteiden merkityksestä. Tilaisuuden lopussa palkittiin Kaartin jääkärirykmentin henkilöstöä sekä yksi reserviläinen. Musiikista vastasi Kaartin soittokunnan puupuhallinkvintetti.

Ikämiessuojeluskunnan säätiö palkitsi

  • yliluutnantti Petri Ylä-Mellan Ikämiessuojeluskunnan perinnemiekalla sekä säätiön stipendillä
  • toimistosihteeri Tarja Lehtovirran Ikämiessuojeluskunnan säätiön stipendillä
  • reservin alikersantti Timo Tuomen Ikämiessuojeluskunnan säätiön stipendillä

Hermannit palkitsi

  • kapteeni Johanna Nuoralan stipendillä
  • yliluutnantti Christer Janzonin stipendillä
  • toimistosihteeri Sirpa Jokisen stipendillä

Kaartin jääkärirykmentin komentaja eversti Ahti Kurvinen palkitsi tilaisuudessa

  • everstiluutnantti Vesa Sundqvistin Kaartinjääkäri-ristillä
  • lääkintäkomentajakapteeni Petri Kangaspunnan Kaartin jääkärirykmentin lipulla

 

Uudenmaan aluetoimisto

Uudenmaan aluetoimisto sijaitsee Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Uudenmaan aluetoimisto määrää palvelukseen pääasiassa Kaartin jääkärirykmenttiin, Karjalan prikaatiin, Maasotakouluun, Panssariprikaatiin, Porin prikaatiin, Rannikkoprikaatiin ja Uudenmaan prikaatiin. Uudenmaan aluetoimiston asiakaspalvelutilat sijaitsevat Helsingin Lauttasaaressa. Tavoitteena on, että asiakaspalvelupiste muuttaa syksyn 2018 aikana Santahaminaan, jossa sijaitsevat aluetoimiston muutkin osat.

Aluetoimiston yhteystiedot

´