Hyppää sisältöön

808 nuorta reserviin Maavoimista

Maavoimat
Julkaisuajankohta 14.3.2018 8.11
Uutinen
Varusmies talvisessa maisemassa. Puvun hihassa suomenlippu, nuoli jossa siivet sekä punainen risti valkoisen pallon sisällä.

Maavoimien joukko-osastoista siirtyy reserviin keskiviikkona 14.3. yhteensä 808 varusmiestä ja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanutta naista. Kotiutuvat ovat palvelleet 255 vuorokautta, ja heidät on koulutettu miehistön erityistaitoa vaativiin tehtäviin.

Eniten varusmiehiä kotiutetaan Kaartin jääkärirykmentistä, josta reserviin siirtyy yli 200 varusmiestä. Porin prikaatista, Panssariprikaatista, Karjalan prikaatista ja Kainuun prikaatista kotiutuu kustakin noin 100 varusmiestä.

Miehistön erityistaitoa ja ammattimaista osaamista vaativat tehtävät ovat esimerkiksi sotilaspoliisin, viestintävarusmiehen, varusmieskuljettajan ja sotilassoittajan tehtäviä.

Palveluksessa on saanut koetella rajojaan

Yksi maalikuussa kotiutuvista varusmiehistä on Utin jääkärirykmentin Tukikomppaniassa palveleva lääkintämies Aatos Siro Kotkasta.

– Ennen varusmiespalvelusta toiveissa oli päästä joko sotilaspoliisiksi tai lääkintämieheksi. Kun Tukikomppanian oppitunneilla eri koulutusvaihtoehtoja käytiin läpi, alkoi lääkintäkoulutus houkutella enemmän, sanoo syksyllä ammattikorkeakoulussa ensihoitajan opinnot aloittava Aatos Siro.

– Varusmiespalveluksessa on saanut kokeilla omia fyysisiä ja henkisiä rajojaan. Koen, että itsekuri on kasvanut. Lisäksi rohkeutta ja paineensietokykyä on tullut lisää, mistä on varmasti hyötyä myöhemmässä elämässä, sanoo lääkintämies Siro.

Sotilaan puvun hiha jossa suomenlippu, nuoli jossa siivet sekä punainen risti valkoisen pallon sisällä

Lääkintämiestehtäviensä ohella Aatos Siro toimi myös nuoremman ikäluokan someagenttina. Hän vastasi tammikuussa varusmiespalveluksensa aloittaneiden kysymyksiin ja jakoi heille tarpeellista varusmiespalvelukseen liittyvää tietoa. Puolustusvoimissa someagentit toimivat saapumiserille suunnatuissa Facebook-ryhmissä.

– Someagentin tehtävä on ollut erittäin mielekäs. Itselläni oli ennen oman varusmiespalveluksen alkua paljon kysymyksiä mielessä, joten on ollut hyvä fiilis, kun on pystynyt helpottamaan alokkaiden palvelukseen tuloa. Aluksi keskusteluja käytiin verkossa ja kun alokkaat aloittivat palveluksen, jatkettiin juttua kasvotusten yksikössä, kertoo Siro.

´