Hyppää sisältöön

Finabel kokoaa Euroopan maavoimia Helsinkiin

Army
Julkaisuajankohta 5.4.2018 13.04
Tiedote

Suomen maavoimat on toiminut eurooppalaisen Finabel-yhteistyöjärjestön puheenjohtajana 11.4.2017 alkaen. Vuoden kestävä puheenjohtajakausi huipentuu Helsingissä 9.–10. huhtikuuta järjestettävään huippukokoukseen.

Suomen puheenjohtajakauden teemat ovat olleet maavoimat osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja Euroopan unionin taisteluosastojen tulevaisuudennäkymät. Suomen puheenjohtajakauden teemat näkyvät erityisesti huippukokouksen esityksissä, paneeleissa ja keskusteluissa.

Suomi luovuttaa puheenjohtajuuden Maltalle kokouksen aikana järjestettävässä seremoniassa.

Finabel on vuonna 1953 perustettu järjestö, jonka tehtävänä on kehittää Euroopan maavoimien operatiivista yhteensopivuutta, yhtenäistää toimintatapoja ja doktriineja sekä lisätä yhteisymmärrystä puolustukseen liittyvissä asioissa. Järjestöön kuuluu yhteensä 22 maata. Järjestön pysyvä sihteeristö sijaitsee Brysselissä. Suomen maavoimat liittyi Finabel-verkostoon vuonna 2008.

Yhteistyötä tehdään vaihtuvan puheenjohtajamaan vetämissä työryhmissä, jotka tapaavat muutaman kerran vuodessa. Työryhmissä vaihdetaan kokemuksia ja pohditaan käytännön askelia eurooppalaisten maavoimien yhteensopivuuden parantamiseksi.

Finabel tuottaa ja julkaisee tutkimuksia, oppaita ja ohjeita, jotka kytkeytyvät jäsenmaiden maavoimien käytäntöihin. Tätä työtä ohjaa jäsenmaiden maavoimien komentajien kerran vuodessa järjestettävä kokous.

´