Hyppää sisältöön

Henkilöstöä ja materiaalia vaihtuu Libanonissa - saunat pysyy

Maavoimat
Julkaisuajankohta 15.11.2016 13.56
Tiedote

Irlantilaiset ottavat johtovaltiovastuun suomalais-irlantilaisessa pataljoonassa (FINIRISHBATT) 22.11.2016. Vaihdos aiheuttaa paljon muutoksia leirin kalustossa. Suomeen tuodaan takaisin paljon materiaalia, mutta sitä myös myydään ja vuokrataan Irlannille.

Tiistaina 8.11.2016 pataljoonasta kotiutui noin 100 suomalaista. Ennen kuin kaikki vanhat ehtivät kotiutua pois uusien tieltä, 560 henkilön vahvuus koettelee tukikohdan kantokykyä. Suihkussa veden käyttö on rajoittunut yhteen minuuttiin, ja ruokalassa kananmunia ei ollut tarjolla muutamaan päivään.

Kotiinlähtijöiden lisäksi noin 80 suomalaista rauhanturvaajaa jatkaa SKJL:ssä (Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa) johtovaltiovastuuvaihdon jälkeen. Moni odottaa jännityksellä, miten heidän arkensa käytännössä muuttuu, kun Irlanti siirtyy johtoon. Monen tutut suomalaiset työkaverit ja kollegat vaihtuvat irlantilaisiin vastinpareihin. Suomalaiset ja irlantilaiset ovat osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi, mitä tulee rauhanturvaamiseen sekä päivittäiseen yhteiseloon.

Materiaalin laskeminen ja listaus aloitettiin jo viime joulukuussa johtavaltiovastuun vaihtoa silmälläpitäen. Suomen ja Irlannin valtioiden neuvottelujen perusteella päätettiin, mitä kalustoa jää ja mitä lähetetään takaisin Suomeen. Rotaatio 116 teki tarkan aikataulusuunnitelman, jonka perusteella Irlanti on ottanut vastuuta vaiheittain koko pataljoonaa koskevissa asioissa.

Tähän asti suomalaisvoimin toiminut keittiö vaihtui Irlanti-vetoiseksi 1.11.2016. Luovutusta on valmisteltu viimeiset kaksi kuukautta, ja Suomi-keittiö toimii vielä viikon ajan vara-apuna, jos tilanne niin vaatii. Tällä hetkellä keittiö tarjoaa viikon aikana suomalaisten valmistamaa ruokaa kahtena päivänä peräkkäin, jota seuraa yksi irlantilaisten järjestämä ruokailu, ja tätä seuraa taas kaksi suomalaisten järjestämää päivää. Tämä sykli vaihtuu päinvastaiseksi, kun Irlanti ottaa vastuun muonituksesta. Johtovaltiovastuun vaihtumisen myötä vastuu tukikohdan sähkön tuotannosta ja veden kuljetuksista siirtyy Irlannille. Tähän asti suomalaiset ovat tuoneet 60 000 litraa vettä kolmessa vuorossa kahdella ajoneuvolla leiriin, jossa ei ole omaa kaivoa.

Suomalaisille hyvin tärkeän asian, eli tukikohdan saunojen kohtalo, on ratkaistu. Tällä hetkellä FINIRISHBATT:ssa on neljä saunaa, joista rauhanturvaajat pääsevät nauttimaan jatkossakin. Hyvä uutinen on myös se, että tukikohdan kuntosalin ja jumppahuoneen kalustossa ei tapahdu muutoksia.

Myös tukikohdan terveydenhuollossa tapahtuu suuria muutoksia. Tähän asti Suomi on ollut vastannut terveydenhuollosta isompien tapausten hoidosta, mutta marraskuun lopulla tämä siirtyy Irlannille. Suomen panssaroitu ambulanssi lähetetään takaisin kotimaahan ja irlantilaisten mowag-ajoneuvo tulee tilalle. Myös suomalainen päällikkölääkäri vaihtuu irlantilaiseen ja sairaanhoitajien määrä vähenee huomattavasti, kun suomalaisia sairaanhoitajia kotiutuu.

´