Hyppää sisältöön

Johtovastuu vaihtui Suomen Kriisinhallintajoukoissa Irakissa 14.2.2017

Maavoimat
Julkaisuajankohta 24.2.2017 10.56
Tiedote

SKJI:ssa valmistauduttiin joukon komentajan vaihtoparaatin talvisen sateisessa säässä. Paraatiin olivat kokoontunut sekä kotiutuva osasto, että viikkoa aiemmin alueelle saapunut tehtävät vastaanottava rotaatio. Paraatin alkaessa rankkasade onneksi laantui lipun saapuessa Porilaisten marssin saattelemana paraatikentälle.

Väistyvä komentaja sai vastuulleen operaation muutosvaiheen ja SOI kasvoi SKJI:ksi, samalla palvelevien määrä nousi noin viidestäkymmenestä sataan henkeen. Hän totesi SKJI:n kyenneen täyttämään erinomaisesti osastolle asetetun vaativan tehtävän peshmergojen kouluttamisessa Irakin haastavissa ilmasto-olosuhteissa.

- Tämä joukko on ollut alusta alkaen erittäin aktiivinen. Ja alun huollollisista ongelmista huolimatta tehtäviin on tartuttu tarmokkaasti ja onnistuimme yhdessä löytämään haasteisiin ratkaisut työpanosta kaihtamatta, näin väistyvä komentaja summasi lähtevän joukon vaiheita.

Uusi komentaja sanoi ottavansa tehtävän vastaan nöyränä ja kiitollisena hänelle osoitetusta luottamuksesta. Vastuu erinomaisesti koulutuksessa yhteenhioutuneen joukon johtamamisesta on mieluinen. Erityisesti hän painotti puheessaan omasuojan merkitystä ja läpi palveluksen tapahtuvan harjoittelun ja koulutuksen tärkeyttä.

Suomalaiset jatkavat osana koalitiota kouluttaen paikallisia turvallisuusjoukkoja ja siten tukien YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2170 mukaista toimintaa.

´