Hyppää sisältöön

Kainuun prikaatilla kertausharjoitus Vuosangassa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 9.9.2016 11.40
Tiedote

Kainuun prikaati järjestää kertausharjoituksen Kajaani-Vuosanka-alueella 12.-16.9.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 820 henkilöä, joista viisisataa on reserviläisiä. Joukot siirtyvät Vuosankaan tiistaina iltapäivällä ja palaavat varuskuntaan perjantaiaamun aikana. Harjoituksessa on noin sata ajoneuvoa.

Harjoitusjoukkoja toimii Vuosangassa myös Kuusamonkylän ja Vuosanganjärven välisellä alueella. Kovapanosammunnat toteutetaan vakiintuneilla ampuma-alueilla ja taisteluharjoituksessa käytetään paukkupatruunoita ja tulenkuvauskenttiä. Harjoituksessa ei ole mukana lentotoimintaa. Harjoituksessa päivystää numero 0299 451 964.

´