Hyppää sisältöön

Kansainväliseen yhteistyöhön valmistaudutaan jo rotaatiokoulutuksessa

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 27.10.2017 11.25
Tiedote
Virolaisia rauhanturvaajia joukkojenhallintakoulutuksessa Säkylässä.

Libanonissa UNIFIL -operaatiossa suomalaiset rauhanturvaajat ovat osa irlantilais-suomalaista pataljoonaa (IRISHFINNBATT), jossa rauhanturvatyötä tehdään suomalaisten, irlantilaisten ja virolaisten voimin. Lisäksi osa suomalaisista palvelee ranskalaisten johtamassa FCR -joukossa.

Operaatioalueen kansainvälinen yhteistyö näkyy jo rotaatiokoulutusvaiheessa Suomessa, Irlannissa, Ranskassa ja Virossa. Suomalaisen kontingentin tuleva avainhenkilöstö vieraili oman rotaatiokoulutuksensa osana irlantilaisen joukon koulutuksessa Irlannissa. Suomalaisia on myös vieraillut Ranskassa ja ranskalaisia Suomessa. Vierailujen tarkoituksena on seurata muiden maiden sotilaiden koulutusta ja tavata tulevia kollegoita.

Irlantilaisia ja suomalaisia yhdistää halu tehdä yhteistyötä. Irlantilaisiin kumppaneihin etukäteen tutustuminen edesauttaa hyvien yhteistoimintamallien kehittymistä operaatiossa.

- Monikansallisen joukon yhteistoimintakyky luodaan jo rotaatiokoulutuksen aikana perehtymällä avainhenkilöstöön ja toimintatapoihin, kertoo suomalaisen joukon tuleva komentaja, everstiluutnantti Ari Laaksonen.

Libanoniin saapuva irlantilaisjoukko toimii jokseenkin samassa kokoonpanossa kuin kotimaassaankin ja koostuu ammattisotilaista. Varsinainen rotaatiokoulutus vastaa pitkälti suomalaiselle, pääosin reserviläisistä koostuvalle joukolle annettavaa koulutusta. Rastikoulutukset muun muassa suojelusta, ensiavusta ja räjähteistä ovat tuttuja niin irlantilaisille, kuin suomalaisillekin rauhanturvaajille.

Irlantilaiset rauhanturvaajat suojelukoulutuksessa.

Osana suomalaista kriisinhallintajoukkoa toimii virolaine joukkue. Yhteistoiminta aloitetaan jo ennen Libanoniin lähtöä yhteisellä harjoituksella Säkylässä Porin prikaatissa, jossa suomalaiset ja virolaiset joukot harjaannuttavat taitojaan yhdessä saavuttaakseen vaaditun taitotason.

Monikansallisen yhteistyö rauhanturvaoperaatioissa kartuttaa arvokasta kokemusta yhteistoiminnasta ja auttaa kehittämään oman joukon toimintaa. Virolaisen joukkueen johtaja, kapteeni Margus Mikk näkee yhteisen harjoituksen positiivisessa valossa.

- Tämä on joukoillemme ja johtajillemme hyvä tilaisuus harjoitella niiden suomalaisten kollegoidemme kanssa, jotka aloittavat mission Libanonissa samaan aikaan. Voimme oppia toisiltamme ja poimia parhaat käytännöt molemmin puolin.

Virolaisen joukkueen koulutus on aloitettu kuukausia sitten ja se huipentuu Säkylässä järjestettyyn harjoitukseen. Yhteinen harjoitus antaa viimeisen silauksen molemmille joukoille.


Virolainen joukkue osallistuu yhteiseen koulutukseen Säkylässä.

´