Hyppää sisältöön

Kutsunnat alkavat Kainuun prikaatin vastuualueella

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 8.8.2017 10.00
Tiedote

Kutsunnat alkavat kolmen aluetoimiston voimin Kainuun prikaatin vastuualueella 15.8. alkaen.

Kutsunnat Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa

Kutsunnat alkavat Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tiistaina 15. elokuuta. Tämän vuoden kutsunnat koskevat noin 3 400 henkilöä. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään yhteensä 65 kaikkiaan 33 eri paikkakunnalla. Kutsunnat päättyvät 15. joulukuuta.

Kutsunnanalaiset määrätään varusmiespalvelukseen pääosin Jääkäriprikaatiin Sodankylään ja Rovaniemelle. Noin kolmasosa määrätään Kainuun prikaatiin Kajaaniin. Pienellä osalla kutsunnanalaisista on myös mahdollista suorittaa varusmiespalvelus Lapin rajavartioston Ivalon rajajääkärikomppaniassa.

Kutsunnat Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalan aluetoimisto järjestää vuoden 2017 kutsunnat jokaisessa maakunnan kunnassa, kutsuntatilaisuuksia on yhteensä 20 kappaletta. Pohjois-Karjalassa kutsunnat aloitetaan 30.8. Ilomantsista ja kutsuntakierros päätetään Joensuuhun 9.11. Joensuun kutsunnat järjestetään kuutena päivänä ja lisäksi Kontiolahdella kaksipäiväisenä. Lisäksi erikseen määrätyille järjestetään kutsuntatilaisuus 15.12.

Pohjois-Karjalan vuonna 1999 syntyneitä asevelvollisia on määrätty kutsuntoihin 924. Lisäksi kutsunnoille osallistuvat ne erikseen määrätyt henkilöt, joiden palvelukelpoisuus on tarkastettava uudelleen tänä vuonna ja he ovat aiempina vuosina käyneet kutsunnoilla oman ikäluokkansa mukana. Kokonaismäärä kutsunnoille osallistuvien osalta maakunnassa on yhteensä 1024 henkilöä.

Pohjois-Karjalan aluetoimiston kiintiöjoukko-osastoja ovat Kainuun prikaati Kajaanissa, Karjalan lennosto Rissalassa, Pohjois-Karjalan rajavartiosto Onttolassa sekä Karjalan prikaati Vekaranjärvellä. Suurin osa maakunnan nuorista suorittaa varusmiespalveluksensa Kainuun prikaatissa.

Kutsunnat Pohjois-Savossa

Kutsunnat alkavat Pohjois-Savon aluetoimiston alueella elokuun 15. päivänä Tervossa ja päättyvät 15. päivänä joulukuuta Kuopiossa. Tänä vuonna tarkastettavana on yhteensä 1395 nuorta miestä. Kutsuntaikäluokan lisäksi tarkastetaan 171 aiemmissa kutsunnoissa uudelleen tarkastettavaksi määrättyjä henkilöitä.

Pohjois-Savon aluetoimiston alueella kutsuntoja järjestetään 14 paikkakunnalla ja 20 tilaisuutta. Pääosa alueen kutsunnanalaisista tulee suorittamaan varusmiespalveluksen Kainuun prikaatissa. Karjalan lennostossa on paikka 165 asevelvolliselle saapumiserässään.

Kutsunnoissa viime vuosituhannen viimeinen ikäluokka

Kutsunnanalaisia ovat kaikki miespuoliset 1999 syntyneet Suomen kansalaiset, jotka siis täyttävät tänä vuonna 18 vuotta. Kutsunnanalaisia ovat myös ne 19-29-vuotiaat, jotka eivät ole aikaisemmin kutsuntavelvollisuuttaan hoitaneet tai jotka on määrätty aikaisempien vuosien kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi.

Kutsunnoissa määritetään kutsunnanalaisen palveluskelpoisuus ja päätetään palveluksesta. Kutsunnanalaisten on mahdollista päästä palvelukseen kutsuntoja seuraavien kolmen vuoden eli vuosien 2018, 2019 ja 2020 tammikuun tai heinäkuun saapumiseriin. Palvelusajan pituus ja tehtävä, johon asevelvollinen koulutetaan, päätetään vasta joukko-osastossa, ei kutsunnoissa.

Varusmiespalveluksen voi suorittaa myös erikoisjoukoissa tai -aloilla. Niihin ei määrätä suoraan kutsunnoista, vaan jokaisen on hakeuduttava niihin itse. Lisätietoa hakeutumisesta, pääsyvaatimuksista sekä valintakokeista annetaan kutsunnoissa sekä puolustusvoimien verkkosivuilla.

Kutsunnanalainen pääsee esittämään kutsunnoissa omat palveluksen aloittamisaika- ja paikkatoiveensa kutsuntalautakunnalle henkilökohtaisesti, mikä takaa sen, että jokaisen toivomukset voidaan ottaa huomioon mahdollisimman hyvin.

Syksyn kutsuntoihin kutsunnanalaisia ikäluokasta osallistuu valtakunnan tasolla yhteensä noin 30 700 henkilöä. Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään eri puolilla Suomea 477 kappaletta yhteensä 250 eri paikkakunnalla.

» kutsuntatilaisuudet

» lisätietoa kutsunnoista

´