Hyppää sisältöön

Läheltä piti -tilanne Vuosangan harjoituksessa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 25.10.2017 16.31
Tiedote

Kainuun prikaatin ampumaharjoituksessa sattui läheltä piti -tilanne keskiviikkona aamupäivällä Vuosangan ampumaharjoitusalueella.

Kolmen partion ammunnoissa toiseksi takimmaisen partion yksittäinen taistelija ampui edessä olevaan maaliin kun kyseisellä partiolla ei ollut vielä ampumalupaa. Samanaikaisesti ammunnan vaara-alueella oli henkilökuntaan kuuluva tulitoiminnan valvoja.

Varusmiehiä ei ollut tapahtumahetkellä vaara-alueella eikä tilanteessa syntynyt henkilö- tai materiaalivahinkoja.

Tilannetta on harjoiteltu ja käyty uudelleen läpi harjoitusjoukossa, jotta vastaava ei enää toistu.

´