Hyppää sisältöön

Maavoimien vaikuttamisharjoitus on alkanut

Army
Julkaisuajankohta 15.11.2016 17.42
Tiedote

Misin asemalla Rovajärvellä on tiistaiaamuna vilkasta, kun kalustoa ja joukkoja on saapunut ympäri Suomen harjoittelemaan Maavoimien vaikuttamisharjoitukseen.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja kaikista Maavoimien joukko-osastoista, Merivoimista, Puolustusvoimien alaisista laitoksista ja Rajavartiolaitokselta, ja noin 4000 henkilön kokonaisvahvuudellaan se onkin tämän vuoden Puolustusvoimien suurin kokonaistulenkäytön ja johtamisen harjoitus.

Yksilötasolla Maavoimien vaikuttamisharjoitus on perinteisesti tarjonnut varusmiehille sekä reserviläisille mahdollisuuden päästä testaamaan varusmiespalveluksen aikana opittuja taitoja käytännössä kukin omassa sodan ajan tehtävässään. Laaja sekä haastavissa olosuhteissa toteutettu harjoitus tarjoaa kuitenkin erinomaiset puitteet myös eri aselajien ja kansainvälisen yhteistoiminnan kehittämiselle. Harjoituksessa maavoimien monipuoliset suorituskyvyt sovitetaan yhteen ja näin yhdessä luodaan puolustuskykyä.

- Maavoimien vaikuttamisharjoitus on yksi vuoden merkittävimpiä harjoituksiamme. Usean joukko-osaston ja aselajin harjoituksena se ei pelkästään kehitä varusmiesten osaamista vaan myös johtajien ja henkilökunnan suunnittelu- ja johtamiskykyä, harjoituksen johtaja eversti Petteri Rokka sanoo.

Tänä vuonna harjoituksessa on mukana myös uusia elementtejä, sillä osana Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä harjoitukseen osallistuu myös osasto Ruotsin Tykistörykmentistä (A9). Osallistumisen tavoitteena on muun muassa kehittää yhteisen tulenkäytön osaamista ja parantaa joukkojen yhteistoimintakykyä.

- Ruotsalaisen osaston osallistuminen on tärkeää, sillä se edesauttaa myös oman toimintamme kehittämistä. Yhteinen harjoittelu tarjoaa mahdollisuuden vertailla käytäntöjämme ja toimintatapojamme. Tässä harjoituksessa ruotsalaisen osaston osallistuminen antaa meille arvokasta kokemusta muun muassa vastatykistön maalinpaikannuksesta, harjoituksen taisteluosastovaiheen johtaja eversti Pasi Pasivirta kertoo.

Elämyksiä ja osaamista turvallisesti

Varusmiehille Maavoimien vaikuttamisharjoitus on perinteisesti ollut täynnä elämyksiä. Mittavat ammunnat vaativat valtavan määrän yksilö- ja joukkotason osaamista sekä toimivaa yhteistyötä. Varusmiehet ovat viimeisen viiden kuukauden tai vajaan vuoden aikana tehneet kovan työn harjoitellen, nyt ammunnoissa osaaminen laitetaan testiin. Tämä motivoi kaikkia parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Koska harjoitus valmistaa varusmiehiä heidän sodan ajan tehtäväänsä varten, toiminnan on oltava haastavaa. Harjoituksen vaativat tilanteet ja toimintaympäristö korostavat palvelusturvallisuuden merkitystä. Johtajien on osattava huolehtia sekä omasta että ennen kaikkea johtamansa joukon toimintakyvystä.

- Ammunnat on toteutettava ohjeiden ja varomääräysten mukaisesti. Kaikkien harjoituksessa toimivien on ymmärrettävä, että palvelusturvallisuudesta ei voida tinkiä. Kehotan harjoitukseen osallistuvia ottamaan kaiken opin irti harjoituksesta, keskitytään siihen mitä tehdään ja ei kiirehditä turhaan. Pääasia on tehtävän täyttäminen turvallisesti, eversti Rokka muistuttaa.

Harjoituksen alkuasetelmat ovat lupaavat ja joukkojen odotukset ovat korkealla - kaikki on valmista ammuntojen alkamiselle. Huolellinen suunnittelu ja motivoituneet harjoitusjoukot luovat hyvän pohjan onnistuneelle harjoitukselle.

Harjoituksen johto toivottaa kaikille harjoitukseen osallistuville oppimisen iloa!

´