Hyppää sisältöön

Oltermannin hiihdon voitto Kainuun prikaatiin

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 13.3.2017 9.36
Tiedote

Kainuun prikaatin joukkue voitti Oltermannin hiihdon A-sarjan 7.-9.3.

Tänä vuonna mielenkiintoisessa ja haastavassa öisessä kilpailussa joukkueen kokonaismatkaksi kertyi lopulta noin 120 km. Kilpailun lähtölaukaus ammuttiin keskiviikkoiltana kello 21 ja joukkueen mukanaan kuljettama viesti luettiin kilpailun Oltermannille, Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Jari Kalliolle torstaina kello 10.12.

Kilpailun A-sarjan voittaneen Kainuun prikaatin hiihtoaika oli 8:39:56. Toiseksi sijoittui Utin jääkärirykmentti ja kolmanneksi Panssariprikaati. Tänä vuonna voiton ratkaisi onnistuneet taistelijaparivalinnat ja armoton vauhdin pito.

Saavutettu voittopalkinto, ikuisesti kiertävä Oltermannin sauva on nähtävillä prikaatin kuntotalolla Heikinhallilla.

Puolustusvoimien vanhin urheilukilpailu

Oltermannin hiihto järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1933. Kilpailun järjestäjinä ovat toimineet 3. divisioonan esikunta, Kaakkois-Suomen sotilasläänin esikunta, Itäisen maanpuolustusalueen esikunta ja Itä-Suomen sotilasläänin esikunta. Vuodesta 2015 alkaen Oltermannin hiihto on ollut Maavoimallinen tapahtuma, johon osallistuvat kaikki Maavoimien joukko-osastot sekä vapaaehtoiset joukot ja reserviläispiirit. Tänä vuonna kilpailuun osallistui kaikkiaan 20 joukkuetta.

Oltermannin hiihto toteutetaan kunnioittaen alkuperäisiä perinteitä, joista yksi keskeisin on viestin kuljettaminen ja tuominen Olermannille. Hiihtomatka ja rastit paljastetaan kilpailujoukkueille vasta kilpailupuhuttelussa lähtöä edeltävänä iltana. Tämän jälkeen aloitetaan joukkueiden reittisuunnittelu ja maastontiedustelu.

Varsinainen kilpailulähtö tapahtuu seuraana iltana yötä vasten. Kilpailu toteutetaan kaksivaiheisena. Toisen vaiheen lähtö toteutetaan ensimmäisen vaiheen tulosten mukaisin aikaeroin takaa-ajolähtönä. Voittajaksi selviytyy nopeiten rastit kiertänyt joukkue.

Joukkueeseen voi kuulua korkeintaan 15 henkilöä, johtaja, varajohtaja, 10 varusmieshiihtäjää, huoltaja sekä 2 ajoneuvon kuljettajaa. Osuusjakoa ei rajoiteta muuten kuin, että viestin tuo maaliin joukkueen johtaja. Muilla kuin ankkuriosuudella on kaksi hiihtäjää.

Oltermannin hiihto suoritetaan sotilasvarustuksessa lumipuvussa, palveluskäytössä olevilla SA-suksilla ja rynnäkkökivääri selässä. Kilpailun tavoitteena on kiertää rastit numerojärjestyksessä vapaasti suunniteltua reittiä mahdollisimman nopeasti ja tuoda etukäteen laadittu viesti kilpailuun nimetylle Oltermannille.

Puolustusvoimien vanhin urheilukilpailu, Oltermannin hiihto järjestettiin tänä vuonna 7.-9. maaliskuuta. Pohjois-Satakunnan ja Pirkanmaan alueella. Järjestelyistä vastasi Porin prikaati.

 

Kainuun prikaatin Oltermannin voittajajoukkue. Ylärivi vas: huoltaja ylik Antti Raatikainen, alik Juuso Haarala, alik Olli Jaakkola, alik Vili Sormunen, johtaja ev Rainer Peltoniemi, alik Verneri Suhonen, varajohtaja ylik Petteri Kymäläinen ja kok Sampo Hyppölä. Alarivi vas: alik Juho Muhonen, alik Teemu Huhtala, alik Frans Vainikka, kok Eevert Toivonen, alik Miska Tervala ja alik Lauri Gummerus.

´