Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat osallistuu Night Hawk 2016 -harjoitukseen Tanskassa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 19.9.2016 16.04
Tiedote

Night Hawk 2016 on Tanskassa järjestettävä erikoisjoukkoharjoitus, johon osallistuu henkilöstöä Utin jääkärirykmentistä ja Rannikkoprikaatista. Suomalaisosaston vahvuus on noin 70 henkilöä.

Suomalaiset osallistuvat Night Hawk 2016 -harjoitukseen ajalla 26.9. - 6.10.2016. Suomalaisosaston pääkalustona ovat kolme maavoimien NH90-kuljetushelikopteria ja kaksi merivoimien RHIB-venettä.

Suomalainen lento-osasto tukee monikansallisten erikoisjoukkojen harjoittelua harjaantuen samalla merellisessä ja urbaaniympäristössä tapahtuviin erikoisjoukko-operaatioihin sekä tehtäväsuunnitteluun kansainvälisessä toimintakehyksessä. Merivoimien taistelusukeltaja- ja veneryhmät osallistuvat harjoituksen merellisiin operaatioihin.

Osa kalustosta siirretään Tanskaan merikuljetuksella. Pääosa harjoitusjoukosta siirtyy Tanskaan sunnuntain 25.9. aikana, jolloin myös helikopterit lennetään harjoitusalueelle.

Night Hawk 2016 -harjoitukseen osallistuu noin 2500 henkilöä yhteensä 13 maasta. Suomalaiset ovat aiemmin osallistuneet vastaavaan harjoitukseen vuosina 2009 ja 2011.

Puolustusvoimat kehittää kansallisen puolustuksen suorituskykyjä osallistumalla kansainvälisiin harjoituksiin. Kotimaan puolustuksen lisäksi osaamista hyödynnetään myös kansainvälisissä kriisinhallintaoperaatioissa.

Utin jääkärirykmentin NH90-helikopteri Night Hawk -harjoituksessa vuonna 2011.

´