Hyppää sisältöön

Rynnäkkökivääri 7.62RK62 modernisoidaan

Maavoimat
Julkaisuajankohta 22.12.2016 14.04
Tiedote

Puolustusministeri Niinistö on tehnyt 22.12.2016 päätöksen rynnäkkökivääri 7.62RK62:n modernisoinnin hankinnasta ja valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään sopimuksen hankinnasta Millog Oy:n kanssa.

Hankintaan kuuluu 7.62RK62:n modernisointityö vuodelle 2017 ja optio vuosille 2018-2020. Lisäksi hankitaan varaosia ja tarvikkeita modernisointityöhön.

Rynnäkkökiväärien modernisoinnilla parannetaan aseiden käytettävyyttä, ergonomiaa, tulenaloituksen nopeutta, aseen tarkkuutta ja pimeätoimintakykyä sekä mahdollistetaan lisälaitteiden kiinnittäminen aseisiin. 7.62RK62-rynnäkkökivääreihin tulee teleskooppisesti säädettävä olkatuki, uusi vaihdin, optisen tähtäimen jalusta ja taktinen kantohihna. Aseisiin tulee myös mahdollisuus muiden lisälaitteiden kiinnitykseen.

Hankinnan kokonaisarvo optiovuosineen on 12,6 miljoonaa euroa. Sopimuksen arvo sopimuskaudella vuonna 2017 on 3,1 miljoonaa euroa ja optiovuosien 2018-2020 yhteisarvo on 9,5 miljoonaa euroa. Hankinta liittyy puolustusvoimien Maapuolustuksen kehittämisohjelman Taistelija-hankkeeseen, jossa kehitetään taistelijan tulivoimaa Maavoimissa. Hankintaan osallistuvat myös merivoimat ja ilmavoimat.

Modernisoitujen aseiden toimitukset ajoittuvat vuosille 2017–2020. Ensimmäiset modernisoidut aseet on tarkoitus ottaa koulutuskäyttöön maavoimien joukko-osastoissa vaiheittain syksyllä 2017 ja merivoimissa sekä ilmavoimissa tämän jälkeen.

Hankinnan kotimaisuusaste on 80 % hankinnan kokonaisarvosta ja sen työllistävä vaikutus 50 henkilötyövuotta kotimaista työtä.

´