FI SV EN

Simulaattoriosaamiskeskus - Maasotakoulun uusin osaamiskeskus

21.4.2017 9.00
Tiedote
Simulaattoriosaamiskeskus - Maasotakoulun uusin osaamiskeskus

Simulaattoriavusteinen koulutus on arkipäivää, niin puolustusvoimissa, kuin siviiliyhteiskunnassakin. Erilaisilla simulaatioilla pyritään laajenevassa määrin korvaamaan kalliita tai riskialttiita toimintoja mallintamalla ne tekniikan mahdollistamin keinoin. Samalla aukeaa uusia mahdollisuuksia vaihtelevien ja oppijaa motivoivien opetusmenetelmien käytölle. Seuraavien vuosien aikana simulaattoreiden määrä ja käyttö tulee puolustusvoimissa lisääntymään moninkertaiseksi aikaisempaan verrattuna.

Maavoimat teki keväällä 2016 päätöksen Simulaattoriosaamiskeskuksen (SIMUOSKESK) perustamisesta ja sen sijoittamisesta Maasotakoulun Koulutuskeskuksen organisaatioon. Keskus toimii simulaattoritoimintaan liittyvissä asioissa Maavoimien esikunnan ohjauksessa. Keskuksen perustamisen valmistelu aloitettiin 1.9.2016 lukien ja sen toiminta itsenäisenä kokonaisuutenaan käynnistyi 1.1.2017. Keskus tukee toiminnallaan kaikkia simulaattorikoulutusta puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa antavia tahoja.

Simulaattoriosaamiskeskuksen keskeisimpiä tehtäviä ovat:

  • Simulaattorikokonaisuuden (koulutus, hankkeet ja tutkimus) hallinta ja kehittäminen
  • Alan osaamisen lisääminen ja varmistaminen kouluttavissa joukoissa
  • Simulaattorialan tutkimus

- Tehtävänämme on myötävaikuttaa simulaattoreiden käytön yleistymiseen koulutuksessa esimerkiksi kouluttamalla henkilöstöä, kertoo simulaattoriosaamiskeskuksen johtaja, everstiluutnantti Timo Heijari.

Simulaattorit jaetaan toiminnallisesti live-, virtuaali- ja konstruktiivisiin simulaattoreihin joista konstruktiiviset järjestelmät on rajattu keskuksen toimintakentän ulkopuolelle.

Livesimulaatiossa todelliset ihmiset käyttävät todellisia tai simuloituja laitteita todellisessa ympäristössä. Tällöin ainoastaan vaikutukset ovat simuloituja. Maavoimien livesimulaattorit koostuvat erilaisista oikeisiin aseisiin liitettävistä aselähettimistä, taistelijoihin ja ajoneuvoihin liitettävistä maalivastaanottimista sekä näiden toimintaa tukevasta tiedonsiirto- ja tukijärjestelmistä (esim. GPS-paikannus). Livesimulaattorit mahdollistavat mm. perusampumakoulutuksen tai joukkojen kaksipuolisen taisteluharjoituksen todellisessa toimintaympäristössä. Livesimulaattoreilla voidaan mallintaa tärkeimmät taistelukentän ilmiöt ja niiden aiheuttama vaikutus joukon toimintaan.

Virtuaalisimulaatioissa todelliset ihmiset käyttävät simuloitua laitteita simuloidussa ympäristössä. Virtuaalisimulaattoreita ovat mm. tulitoiminta-, ajoneuvo- ja toimenpidesimulaattorit. Virtuaalisimulaattoreilla voidaan harjoitella sellaisiakin tilanteita ja toimintoja, joissa rauhan aikaisilla varomääräyksillä tulee tosimaailmassa rajoitteita ja niiden käytöllä saavutetaan yleensä merkittäviä kustannussäästöjä sekä vältetään henkilö- ja ympäristövahinkoja. Visualisointi kuvaa sitä, kuinka korkealaatuinen ja todenmukainen käyttäjän saama kuva virtuaalimaailmasta on. Esimerkkeinä virtuaalisimulaattoreista ovat ITKK-simulaattori BT-61, tulenkäyttösimulaattori (TUKSI), ASPT -panssarivaunusimulaattori ja Virtual Battle Space 3 (VBS3) tietokonepelisimulaattori.

- Simulaattoreiden käytöstä on paljon hyötyä. Koulutus voidaan esimerkiksi toteuttaa taloudellisemmin, turvallisemmin ja aiempaa todenmukaisemmin. Lisäksi motivaatiota simulaattoreiden avulla tapahtuvaan koulutukseen löytyy sekä kouluttajilta että koulutettavilta, toteaa everstiluutnantti Heijari.

Simulaattoriosaamiskeskuksen osia ovat johto- ja tutkimus-osat jotka sijaitsevat Lappeenrannan Leirikentällä. Aselajiteitse osastoon kuuluvat lisäksi kaksipuolisen taistelun simulointiosasto (KASI-OS) Säkylässä sekä virtuaalikoulutusympäristöosasto (VKY-OS) Parolannummella. Osastot ovat hallinnollisesti prikaatien (PORPR, PSPR) alaisia, mutta saavat valtaosan tehtävistään Simulaattoriosaamiskeskukselta.

 

KASI ja VKY- osastot ovat kumpikin omien järjestelmiensä valtakunnallisia pääkäyttäjiä ja vastaavat tässä roolissa asiakkaidensa (joukko-osastot) tukemisesta omaan alaansa liittyvissä kysymyksissä. Osastojen tärkeimmät yhteistyökumppanit joukko-osastoissa ovat niihin nimetyt virtuaali-, ja KASI- järjestelmien pääkäyttäjät, jotka takaavat asiantuntevan lähituen niin koulutusta suunniteltaessa, kuin toteutettaessakin.