Hyppää sisältöön

Suorituskykyä maa- ja merivoimien yhteistoiminnan kautta

Maavoimat
Julkaisuajankohta 2.6.2016 11.21
Tiedote
Maa ja merivoimien komentajat seuraamassa harjoitusta

Maavoimien ja merivoimien komentajat tarkastivat KAAKKO16-harjoituksen ja sen joukkoja tiistaina 31.5. Tarkastuksen aikana maavoimien komentaja korosti puolustushaarojen välisen yhteistoiminnan tärkeyttä sekä merivoimien ja ilmavoimien strategisten hankkeiden merkitystä myös maavoimille.

Maavoimien KAAKKO16-harjoitus on ollut käynnissä Kaakonkulmalla viime perjantaista saakka. Harjoitus on koonnut alueelle yli 8500 sotilasta lähes kaikista maavoimien joukko-osastoista. Maavoimien lisäksi harjoitukseen osallistuu joukkoja myös meri- ja ilmavoimista sekä rajavartiolaitoksesta. Yhtenä harjoituksen tavoitteista onkin harjoitella puolustushaarojen välistä yhteistoimintaa maapuolustuksessa.

- Mediassa on ollut paljon esillä viime aikoina maavoimien yhteistoiminnan kehittäminen kansainvälisten kumppaneidemme kanssa. Samalla tavalla yhteistoiminnan harjoittelu myös muiden puolustushaarojen kanssa on tärkeää, ja sitä tehdään paljon, maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Seppo Toivonen kertoo harjoituksen tarkastuksen yhteydessä.

Sotilas juoksee mäkeä ylös metsässä

Tulevaisuudessa maavoimien ja merivoimien harjoittelua tiivistetään. Puolustusvoimien suorituskyvyn muodostuessa kaikkien puolustushaarojen yhteistoiminnasta on tärkeää, että kaikki osapuolet kykenevät toimimaan yhdessä eri tilanteissa.  

- Tästä syystä merivoimien ja ilmavoimien suorituskyvyn kehittäminen esimerkiksi strategisten hankkeiden, kuten Laivue2020 kautta ei missään nimessä ole maavoimilta pois. Päinvastoin, nämä kehitysaskeleet, jotka hyvin pitkälle korvaavat nykyisiä suorituskykyjä, ovat myös maavoimien kokonaistoiminnan kannalta erittäin tärkeitä, kenraaliluutnantti Toivonen korostaa.

Merivoimista harjoituksessa on mukana lähes 600 henkilöä muun muassa Uudenmaan prikaatista. Harjoituksen aikana Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärit ovat toimineet yhdessä esimerkiksi Kaartin jääkärirykmentin kaupunkijääkäreiden kanssa. Joukkojen kouluttamisen kannalta merkittävässä asemassa on ollut kaksipuoleinen simulaattorijärjestelmä, jonka avulla joukot saavat välitöntä palautetta toiminnastaan.

Sotilaat juoksevat asfaltilla, vieressä kioskin näköinen rakennus

Tiistaina varusmiehistä ja reserviläisistä koostuvalla joukolla oli ohjelmassa sataman valtaus Klamilassa. Omia harjoitusjoukkojaan tarkastamassa ollut merivoimien komentaja kontra-amiraali Veijo Taipalus kehui harjoitusta ja sen tuomia monipuolisia harjoitusmahdollisuuksia.

- Merivoimille on tärkeää päästä harjoittelemaan tämänkaltaisiin harjoituksiin, joissa on monia eri toimintoja ja pääsemme kehittämään etenkin rannikkojoukkojen suorituskykyjä yhdessä maavoimien kanssa. Kehitämme täällä myös joukkojemme aluetuntemusta.

Harjoittelu jatkuu joukoilla aina torstaihin asti, jolloin koittaa paluumarssien ja reserviläisille kotiuttamisen aika. Monille varusmiehille harjoitus oli viimeinen palvelusaikana ja niin kutsuttu loppusota. Viikon aikana saatujen havaintojen perusteella reserviläisten suorituskyky on korkealla tasolla ja varusmiehistä reserviin on siirtymässä niin maavoimista kuin merivoimista erittäin suorituskykyinen ja motivoitunut joukko.  

´