Suorituskykyä yhteistoiminnasta

20.5.2016 15.35
Tiedote
Suorituskykyä yhteistoiminnasta

Karjalan prikaati kouluttaa alueellisia joukkoja, joiden valmiuden ja eri aselajien yhteistoimintaa harjoitellaan säännöllisesti. Joukkojen suorituskyky ei kasva yksin. Yhteistoimintaa tulee harjoitella, jotta taistelun kaikki osat pelaavat keskenään ja tähtäävät samaan suuntaa. Meneillään oleva Alueellinen tykistön ampumaharjoitus ALTAH Itä 16.-20.5.2016 harjaannuttaakin osaamista sekä henkilökunnalle muun muassa johtamistoimintaa ja joukkotuotannon mukaisia tehtäviä.

Kevyt kranaatinheitin

Epäsuoran tulen tuki

Tarpeen tullen suunnitelma, jota on harjoiteltu, otetaan käyttöön. Taistelusuunnitelman tärkeimpiä osia on epäsuora tuli, jolla tuetaan alueellisia joukkoja. Epäsuoran tulen aikaansaamiseksi tarvitaan johtamisjärjestelmä, jotta tulikomento saavuttaa tuliyksiköt. Yksiköt rakentavat itse omat omat johtamisjärjestelmänsä, jotka ovat osa taisteluosaston johtamisjärjestelmää, jota esimerkiksi ryhmänjohtajat, komppanian päälliköt tai joukkojen komentajat johtamistoimintaansa vaativat. Esikunta- ja viestikomppania rakentaa tälle kaikelle runkoverkon. Jotta nämä osat saisivat omat viestinsä kulkemaan johtotasolta toimintaan, tarvitaan myös huoltojärjestelmä. Järjestelmä käsittää esimerkiksi polttoaine- ja taisteluvälinetäydennykset, kunnossapidon, muonituksen ja ensihoidon. Näiden yhteispelin tuloksena päästään tuottamaan epäsuoraa tulta alueellisten joukkojen tueksi.

Taisteluvoittoa ei saavuteta yksin

Kaikki aselajit tuovat oman osaamisensa alueellisille joukoille Pahkajärven taistelukentälle, jossa voitto mitataan taistelumenestyksellä. Meneillään olevassa harjoituksessa suurimpina joukkoina Karjalan tykistörykmentin patteristo, kranaatinheitinkomppania AMOS ja kranaatinheitinjoukkueet tukevat epäsuoralla tulella, Itä-Suomen viestipataljoona viestiyhteyksillä ja Karjalan huoltopataljoona huoltojärjestelmällään. Oman tukensa tiedustelu- ja tulenjohtotoimintaan tuovat yksiköt Kaartin jääkärirykmentistä, Maasotakoulusta ja Rajavartiolaitokselta.

AMOS - nopean toiminnan tuki

Kranaatinheitinkomppanian tuliyksikkö, johon kuuluu kolme AMOS -kranaatinheitinpanssariajoneuvoa, tukevat panssarijääkäripataljoonan taistelua ja on sen oma tuliyksikkö. Vaunumiehistöön kuuluu viisi taistelijaa; ajaja, johtaja, ampuja ja kaksi lataajaa.

Ajaja luonnollisesti ajaa vaunua ja kuuntelee ampujan käskyjä. - Ajaessa katson tavallaan tuolta aukosta, mutta se on periskooppi ja istun hieman aukkoa alempana siis, kertoo juuri ampuneen AMOS - vaunun kuljettaja, alikersantti Salomaa Karjalan tykistörykmentin 3. Kenttätykistöpatterista.

Ampuja tarkkailee vaunun luukusta ajolinjoja, mutta tuliasemaan päästyä ampuja menee sisälle tietokoneen äärelle ottamaan tulikomentoja vastaan. - Suuntaan tuota tornia ja ammun, kun käsketään, kuvailee alikersantti Salmberg tehtäväänsä vaunussa. Koko vaunun miehistö palvelee samassa yksikössä Karjalan prikaatissa. - Yhteistyö sujuu hyvin, kun jokainen tietää, mitä tekee, kehuu Salmberg toimivaa vaunumiehistön yhteistyötä.

Lataajat huoltavat vaunua yleisesti ja syöttävät kranaatit putkeen ampumavalmiiksi. - Lataaja tarkistaa, että kranaatit ovat kunnossa ja ne ovat lähtövalmiita eikä ole "löysiä", kuvailee alikersantti Halme lataajien tehtäviä vaunumiehistössä. - Putkeen voi ladata kaksi kranaattia kerrallaan ja molemmat ammutaan samanaikaisesti, lisää toinen lataaja, jääkäri Kiiskinen.

Vaunun tehtävä on kaikille haastateltaville selvä. -AMOS -kranaatinheitinajoneuvo toimii jääkäripataljoonan tukena epäsuoralla tulella hyvin tehokkaasti. Vanhempiin kranaatinheittimiin verrattuna AMOS -kranaatinheitin on huomattavasti liikkuvampi, tehokkaampi ja nopeampi tapa ampua, kertoo alikersantti Salomaa.

AMOS -vaunun ominaisuuksia

  • Tulenavausnopeus noin 30 s
  • Tuliasemasta poistuminen noin 10 sekuntia
  • Maksimi tulinopeus 16 ls minuutissa
  • Suurin kantama noin 10 km
  • Alusta Patria AMV 8x8, XA-361-AMOS
  • Kokonaismassa 26 tonnia
  • Laukauksia vaunussa 48 kpl
  • Miehistö 4 (johtaja, ajaja,lataaja ja ampuja)

Katso lisää AMOS -vaunusta.

Katso, miten "AMOS laittaa naattia taivaalle".

122 H63 - tukea tehokkaalta ryhmältä

Tykkijaokseen kuuluu kolme tykkiä. Ne on sijoitettu sopivin välimatkoin rinnakkain. Jaos ampuu joko yksitellen tai yhteislaukauksella halutun tulikomennon mukaan.

-Tulikomennon tultua, kuittaan sen asepäätteeltä ja ilmoitan suuntaajalle. Ammusmiehet tuovat kranaatteja tykille ja lataaja lataa ammukset, ja ruutia vielä perään, kertoo tykkiryhmän johtaja, alikersantti Puttonen Karjalan tykistörykmentin 1. Kenttätykistöpatterista. -Tykillä kaikki tehdään, miten tykkiryhmän johtaja sanoo, lisää Puttonen ja kehuu hyvää ryhmän yhteistoimintaa.

Katso tykistön kalustosta lisätietoa

Katso, miten "122 H63 tulittaa".

Huoltojaos - huoltojärjestelmän maukkain lenkki

Huoltojaoksen tehtävänä on muun muassa muonittaa, huoltaa, täydentää, hoitaa ja korjata. Huoltojärjestelmän osana jaokseen kuuluu monen alan asiantuntijoita. Ensihoitoaseman tai ruoanvalmistuksen tekijät eivät ole ensikertalaisia tehtävissään. Ammus- ja polttoainetäydennysryhmänkin tulee tietää tarkalleen, mitkä lait ja määräykset koskevat heidän tehtävänsä sisältöä.

Ruoan valmistus kenttäkeittimillä on lähes tauoton prosessi, jonka tuottamiseen kuluu ruoka-aineksia sekä työtunteja. Kun vastavalmistuneen ruoan saa pakattua lähtemään joukkojen nautittavaksi, tiskaamisen jälkeen voi valmistella jo seuraavaa ruokailua.

Ensihoidon mahdollisuus lähellä joukkoja on tarpeen. Pienimmät vauriot ja hoidot voidaan tehdä jo maastossa. Osaava henkilökunta eli kenttälääkinnän varusmiespalveluksessa valinneet alansa osaajat, saavat kokemusta myös itselleen antamastaan työpanoksesta tarpeellisessa huoltojaoksen osassa.

Täydennys tankkiin tai kanisteriin työllistää kunnossapitojaosta, jonka palveluksiin kuuluu myös yksinkertaiset korjaustyöt. Ajoneuvoalan varusmiehet hoitavat kädenkäänteessä useita oman alansa tehtäviä. Tankkauksissa tulee noudattaa erityistä huolellisuutta, jotta esimerkiksi maahan ei valu polttoainetta. Maahan asetetut imeytysmatot toimivat pienien määrien imureina.

Ammusten täydennyspisteellä eli taisteluvälineiden jakopaikalla on kiirettä. Traktorit lastaavat ammuslavoja ammusajoneuvojen kyytiin. Lavat kuljetetaan tuliasemiin tarvitsijoille, lähemmäs toiminta-aluetta.

Traktori täydentää ammuksia.

Suorituskykyinen huoltojärjestelmä tukee taistelutoiminnan ydintä ja kuten ALTAH Itä -harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Jukka Saarela sanoo; - Autot kulkee ja tykit laulaa!

Katso videoita ja kuvatunnelmia harjoituksesta Facebook #ALTAH #ITÄ #KARPR #122H63 #AMOS #KKRH