Hyppää sisältöön

Tykistö vaatii johtajilta tiimityötaitoja

Porin prikaati
Julkaisuajankohta 5.12.2016 15.14
Tiedote
Varusmiespalvelus on oiva tilaisuus saada käytännön johtamiskokemusta jo nuorena

Varusmiesten seuraava kotiutumispäivä lähestyy 15.12. Joulukuun puolessa välissä kotiutuu heinäkuussa palveluksensa aloittaneet miehistön jäsenet sekä myös vuoden alussa palvelukseen astuneet johtajiksi koulutetut varusmiehet.

Viime tammikuun saapumiserästä johtajakoulutukseen valitut varusmiehet ovat viimeisen puolen vuoden aikana harjaannuttaneet johtamistaitojaan käytännössä. Varusmiespalveluksen aikana saatu johtajakoulutus on ainutlaatuinen mahdollisuus kerryttää käytännön johtajakokemusta jo nuorena ja se antaa arvokasta sosiaalista pääomaa myös siviilielämää ajatellen.

Varusmiespalveluksena aikana johtajakoulutettavat varusmiehet valitaan halukkuuksien, sopivuuksien sekä palvelusmenestyksen perusteella. Johtajilta vaadittavat perusominaisuudet ovat aselajista riippumatta samat, sillä heiltä vaaditaan koordinointikykyä, esimerkillisyyttä ja ihmisten johtamiseen liittyviä taitoja tehtävistä riippumatta. Pieniä vivahde-erojakin voidaan kuitenkin katsoa aselajeittain olevan.

- Tykistön johtajatehtävissä on etua vielä erityisesti hyvästä laskupäästä, arvioi Satakunnan tykistörykmentin 1. patterin päällikkö, kapteeni Harri Lähde Porin prikaatista.

1. patterin varusmiesjohtajien kersantti Robert Kuusiston ja alikersantti Jarno Romun mukaan tykistön johtajilta vaaditaan hyvää organisointi- ja priorisointikykyä. Myös omien alaisten tuntemus korostuu tykistön tiimityössä.

- Tykistössä lähes kaikki toiminta vaatii toimivan joukon, jotta asiat saadaan toimimaan halutulla tavalla. Johtajan on saatava luotua luja yhteishenki, joka auttaa tehtävän suorittamisessa. Johtajan on myös tunnettava alaisensa ja tunnettava heidän vahvuutensa ja heikkoutensa sekä tiedostaa millaiset tehtävät kullekin sopivat, kersantti Kuusisto kuvailee.

Kenttätykistössä aliupseeri- tai reserviupseerikoulutuksen saa varusmiehistä noin 25% koulutettavista. 15% koulutetaan kuljettajatehtäviin ja loput 165 vuorokauden koulutuksella tykistön miehistötehtäviin. Aliupseerien johtajakoulutus kestää kahden aliupseerikurssijakson aikana yhteensä 16 viikkoa ja reserviupseerikursseille valittavien johtajakoulutus yhteensä 21 viikkoa.


Tykistötulta maavoimien vaikuttamisharjoituksesta marraskuulta.

Varusmiehet kokevat kasvaneensa vastuuseen

Varusmiesjohtajat saavat ensimmäiset johtamisharjoitteensa jo aliupseerikurssi 1:n (AUK1) aikana, jossa mm. oppilasvääpelin ja oppilasjohtajien tehtävien kiertäessä jokainen vuorollaan pääsee johtamaan muita oppilaita. Samalla aliupseerikurssin aikana kehitetään muun muassa kouluttajataitoja, joita tarvitaan myöhemmin palveluksen aikana, kun johtajat  opettavat asioita seuraavan saapumiserän varusmiehille. Varsinaiset omat alaisensa varusmiesjohtajat saavat seuraavan saapumiserän alokkaista. Romu ja Kuusisto kokevat kasvaneensa tehtäviinsä vasta johtajakauden aikana:

- Johtajakoulutus on antanut paljon apuja tulevaa varten ja siitä tulee varmasti olemaan hyötyä jatkossa siviiliammattia ajatellen. Johtajakoulutus on myös kasvattanut luonnetta ja uskallusta tehdä asioita tavalla, joka itsestä tuntuu järkevimmältä, kersantti Kuusisto vahvistaa.

- Itse koen, että olen itsevarmempi ja sosiaalisempi kuin ennen palvelusta. Olen myös oppinut toimimaan tehokkaammin alaisteni kanssa, alikersantti Romu kuvailee.

Entä sitten se johtajakauden kohokohta, mikä johtajakaudesta on jäänyt varusmiesten mieliin erityisesti?

- Itselleni kohokohta oli uusien alokkaiden palveluksen aloitus. Alokkaiden saapuminen tarkoitti käytännössä sitä, että oli aika ruveta toteuttamaan sitä johtamista, mihin oli lähes puoli vuotta valmistauduttu. Samalle alkoi käytännössä kehittyä myös omat johtamiskyvyt, toimistoaliupseeri Kuusisto muistelee.

Rovajärvellä marraskuussa järjestetty Maavoimien vaikuttamisharjoitus on jäänyt taisteluväline-aliupseerina toimivan Romun mieleen erityisenä:

- Harjoitus oli varusmiesaikana raskain, mutta myös paras. Välillä väsytti ja nälätti, mutta sen paremmalta maistui lämmin ruoka ja sitä paremmalta tuntui teltta raskaan päivän jälkeen!

Linkkejä

Johtajakoulutus varusmiehille
Johtajakoulutuksen järjestäminen

´