Hyppää sisältöön

Utin jääkärirykmentin ajoneuvoja liikenneonnettomuudessa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 16.2.2018 13.06
Tiedote

Kolme Utin jääkärirykmentin ajoneuvoa joutui liikenneonnettomuuteen Savitaipaleella Taavetintiellä tänään perjantaina 16.2. noin klo 11 aikaan.

Tukikomppanian harjoituksen paluumarssilla sattui maastohenkilöauton, pakettiauton ja henkilöpakettiauton peräänajo, jossa loukkaantui lievästi viisi varusmiestä.

Poliisi, pelastuslaitos ja kenttäsairaanhoito kävivät paikalla ja tarkastivat loukkaantuneet varusmiehet, joista neljä ohjattiin jatkohoitoon.

Ajoneuvoissa oli yhteensä kaksi henkilökuntaan kuuluvaa ja 12 varusmiestä.

Ajoneuvoihin syntyi tapahtumassa merkittäviä vaurioita.

Varusmiehiä on pyydetty ilmoittamaan tapahtuneesta läheisilleen.

 

´