FI EN

Yhteistyötä ja korkeaa motivaatiota Kainuun korvessa

6.6.2016 10.52
Tiedote
Yhteistyötä ja korkeaa motivaatiota Kainuun korvessa

Vuosangassa käynnissä oleva METSO 16 -harjoitus on mukana oleville joukoille todellinen näytön paikka. Sen lisäksi, että osalle varusmiehistä harjoitus on heidän loppusotansa, myös harjoituksessa oleva kansainvälinen yhteistoiminta on tuonut joukkojen harjoitteluun lisämotivaatiota.

Kainuun Vuosangassa taistelut käyvät kiivaina, kun perjantaina alkanut METSO 16 -harjoitus on koonnut yhteensä noin 3 200 sotilasta Kainuun prikaatista, Jääkäriprikaatista, Utin jääkärirykmentistä ja Lapin rajavartiostosta harjoittelemaan alueelle. Harjoituksen tavoitteena on kehittää joukkojen suorituskykyä taistelussa laajalla alueella Maavoimien taistelu 2015 mukaisesti.  Yhden uuden ja mielenkiintoisen lisän harjoitukseen on tuonut siinä mukana oleva kansainvälinen yhteistoiminta: suomalaisten joukkojen lisäksi taisteluihin osallistuu nimittäin myös mekanisoitu joukkue Ruotsin Bodenista, Norrbottenin rykmentistä.

Ruotsalaisen harjoitusjoukon osallistuminen harjoitukseen on osa Suomen ja Ruotsin maavoimien kahdenvälistä yhteistyötä, jonka tavoitteena on muun muassa kehittää joukkojen suorituskykyä sekä luoda kustannustehokkaita harjoitus- ja koulutusmahdollisuuksia. Käynnissä olevassa METSO 16 -harjoituksessa yhteistyön tavoitteena on erityisesti kehittää johtamista, jalkaväen ja mekanisoitujen joukkojen yhteistoimintaa sekä aselajitoimintojen yhteensovittamista. METSO 16 on ensimmäinen Kainuun prikaatin johtama harjoitus, johon ruotsalaisvahvistukset osallistuvat.

Ruotsalainen harjoitusjoukko, noin viisikymmentä ruotsalaistaistelijaa osallistuu harjoitukseen neljällä CV90-rynnäkkövaunulla, CV90-hinauspanssarivaunulla sekä muulla kalustolla. METSO 16 kaksipuolisessa taisteluharjoituksessa he taistelevat osana suomalaista kokoonpanoa.

Luutnantti Per Zakrisson Ruotsin harjoitusosastosta oli aiemmin harjoituksen maastontiedustelussa, joten hänellä oli hyvä ennakkokäsitys siitä, mitä tuleman pitää.

- Onneksi taistelumaastot tästä eteenpäin suosivat hieman enemmän vaunuja, kuin tämä pusikko ja ryteikkö, hän totesi hymyillen ensimmäisen taistelupäivän jälkeen.

Heti harjoituksen alusta lähtien joukot ovat päässeet kunnolla tositoimiin ja saaneet taistelukosketusta. Varusmiesten nousujohteinen koulutus ja kevään useat harjoitukset ovat tehneet taistelusta jo hyvinkin sujuvaa. Kahdenvälinen yhteistoiminta on kuitenkin tuonut uuden lisän harjoitteluun. Kalusto ja toimintatavat eroavat toisistaan ja yhteensovittamista tarvitaan, jotta toiminta saadaan sujumaan toivotulla tavalla.

- Jalkaväen käyttö taistelussa on hieman erilaista Suomessa verrattuna Ruotsiin. Meillä painopiste on hyvin paljon tankkien ja taisteluajoneuvojen käytössä. On siis ollut todella hyödyllistä ja opettavaista nähdä, kuinka te toimitte taistelutilanteissa ja yhteen sovittaa näin toimintoja. Erilaisuuksien ja niiden tuomien haasteiden tunnistaminen sekä ratkaiseminen on yksi näiden kahdenvälisten harjoitusten tärkeimmistä anneista, jotta toiminta saadaan entistäkin yhteensopivammaksi, Zakrisson kertoo. 

Heti ensimmäisen päivän taisteluissa joukot ovat toimineet jo hyvin yhdessä ja etenkin ruotsalaisjoukoilla alistuksina olleiden Kainuun prikaatin aselajijoukkojen yhteistoiminta on parantunut hetki hetkeltä. Zakrisson kehuukin suomalaisten varusmiesten motivaatiota ja osaamista, tehtävän vaatimat taidot ovat hyvin hallussa ja uusia toimintatapoja omaksutaan nopeasti.

Vaikka harjoitus on vasta alussa, voidaan jo todeta, että ruotsalaisjoukkojen osallistumisella on vain positiivisia vaikutuksia. Sen lisäksi, että joukot ovat päässeet harjoittelemaan kustannustehokkaasti monia toimintoja yhdessä ja kehittämään yhteensopivuuttaan, harjoittelun monipuolisuus on tuonut huomattavaa lisämotivaatioita molemmin puolin. Kommunikointi on ollut alusta alkaen sujuvaa englanniksi. Lisäksi käytössä olevat yhteensopivat kaksipuoliset simulaattorijärjestelmät ovat tuoneet lisätehoa koulutukseen.

- Harjoittelu on tähän mennessä ollut hyvin intensiivistä ja nousujohteista, ja uskon että se tulee jatkumaan, Zakrisson tuumaa.

Hyvä niin, sillä taisteluharjoitus Vuosangassa jatkuu vielä tämän viikon.