Hyppää sisältöön

Ilmapuolustusharjoitus IPH117

Valtakunnallinen Ilmapuolustusharjoitus 1/2017 järjestetään 15.–26.5.2017 Lohtajan ampuma- ja harjoitusalueella.

Harjoituksen päätavoitteena on kehittää asevelvollisten sekä henkilökunnan osaamista ilmatorjunnan eri tehtävissä sekä harjoitella puolustushaarojen ilmapuolustuksellista yhteistoimintaa. Ilmapuolustusharjoitus on ilmatorjunnan varusmiesten ja reserviläisten tärkein ampumakoulutus- ja taisteluharjoitus.

Harjoitukseen osallistuu joukkoja Maavoimien kaikista ilmatorjuntakoulutusta antavista joukko-osastoista sekä Ilmavoimista ja Merivoimista. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 1800 henkilöä.

Ilmapuolustusharjoitus on kaksivaiheinen. Harjoituksen ampumavaiheessa 15.–22.5. toteutetaan kaikkien puolustushaarojen ilmapuolustusammunnat ilmatorjunnan ohjusjärjestelmillä sekä ammusaseilla. Taisteluvaiheessa 23.–26.5. pääpaino on ilmatorjuntayksiköiden ja niiden osien taistelun ja tulenkäytön johtamisen harjoittelussa yhteistoiminnassa muiden ilmapuolustukseen osallistuvien joukkojen kanssa. Taisteluvaiheen aikana ei ammuta kovilla panoksilla.

Harjoituksen johtaa ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Ari Grönroos. Johto-organisaation harjoitukseen muodostaa Ilmasotakoulu ja tukiorganisaation Jääkäriprikaati.

Maavoimat

Ilmapuolustusharjoituksen päätöstilaisuudessa palkittiin taistelijoita

Harjoituksen johtaja, ilmatorjunnan tarkastaja eversti Ari Grönroos palkitsi harjoituksen päätöstilaisuudessa ansioituneita taistelijoita.
25.5.2017 | 21.39
Jääkäriprikaati Maavoimat

Suorituskykyisempänä kotivaruskuntaan

Valtakunnallinen ilmapuolustusharjoitus on ilmatorjuntakoulutusta antavien joukko-osastojen varusmiesten koulutuksen huipentuma, jossa kyetään samanaikaisesti harjoituttamaan kaikkien puolustushaarojen eri ase- ja johtamisjärjestelmiä ja näin koko ilmapuolustusjärjestelmää.
25.5.2017 | 15.18
Maavoimat

Ilmapuolustusharjoituksen paluumarssit kotivaruskuntiin

Ilmapuolustusharjoitus päättyy Lohtajalla 26.5.2017. Harjoitusjoukkojen moottorimarssit kotivaruskuntiin aiheuttavat normaalia suurempia liikennemääriä ja saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen.
24.5.2017 | 10.33
Maavoimat

Maavoimien esikuntapäällikkö tyytyväinen puolustushaarojen yhteistoimintaan IPH 1/17:ssä

Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Petri Hulkko tarkasti ilmapuolustusharjoituksen IPH 1/17:n tiistaina 23.5. Esikuntapäällikkö oli tyytyväinen ilmapuolustuksen suorituskykyä mittaavan harjoituksen tuloksiin.
23.5.2017 | 17.18
´