Hyppää sisältöön

Varusmiehet taisteluvarustuksessa, kypärä naamioituna havuilla

Viisi aselajia

Kainuun prikaatissa voit kouluttautua viidessä eri joukkoyksikössä viiteen eri aselajiin: jalkaväen, tykistön, viestin, pioneerin ja huollon tehtävissä.

Kainuun jääkäripataljoona kouluttaa jalkaväen taistelijoita

Kainuun jääkäripataljoona kouluttaa johtajia jalkaväkijoukkoihin ja taistelijoita vaativiin Pohjois-Suomen olosuhteisiin neljässä yksikössään. Pataljoonaan kuuluvat myös lentotiedusteluosasto ja lumilajien huippu-urheilijoiden yksikkö.

Kainuun tykistörykmentti kouluttaa tykki- ja kranaatinheitinmiehiä

Kainuun tykistörykmentti kouluttaa tykki- ja kranaatinheitinmiehiä neljässä yksikössä tukemaan jalkaväen taistelijoita.

Pohjois-Suomen viestipataljoona kouluttaa esikunta- ja viestijoukkoja sekä sotilaspoliiseja

Pataljoonassa koulutetaan johtajia esikunta- ja viestijoukkoihin sekä taistelijoita viestijärjestelmien osaajiksi, johtamispaikkojen tukitehtäviin ja sotilaspoliiseiksi. Pataljoonan pääkoulutuskalustona on maapuolustuksen uusin johtamisjärjestelmä M18, jonka käyttöönoton osalta Kainuun prikaati toimii samalla Maavoimien kärkijoukko-osastona. Pataljoona kouluttaa myös tarvittavat partioradistit sekä vastaa prikaatin sotakoiraosaston toiminnasta.

Pohjan pioneeripataljoona kouluttaa pioneereja

Pioneeripataljoonassa ennetaan aselajin erikoiskalustokoulutusta sekä taistelupioneerin koulutusta.

Kuopion huoltopataljoona kouluttaa huollon osaajat

Huoltopataljoona kouluttaa huollon ja kuljetusalan erikoisosaajia ja antaa yhdistelmäajoneuvokoulutusta. Koulutusta annetaan kaikille pohjoisen Suomen joukoille Ilmavoimat ja Rajavartiolaitos mukaan lukien. Tavoitteena on kouluttaa tehokkaita taistelijoita, joilla on lisäksi huollon eri toimialojen asiantuntemus.

» varusmies.fi: Käy katsomassa palvelustehtävät ja -paikat sekä muuta tietoa palveluksesta

Urheilijana meillä

Meillä voit yhdistää varusmiespalveluksen ja urheiluvalmentautumisen joko akatemiaurheilijana tai Urheilukoulun lumilajien huippu-urheilijana.

» Hakulomake

» Lisätietoja Urheilukoulusta

Alokas!

Ennen palveluksesi aloittamista

  • lue alokasinfo
  • käy vastaamassa alokaskyselyyn (tarvitset vahvan tunnistautumisen),
  • hae maksuton kausi-influenssarokotus oman paikkakuntasi terveysasemalta (ota mukaan palvelukseenastumismääräys) ja tuo rokotustodistus mukanasi palvelukseen,
  • ilmoittaudu alokaskuljetukseen mikäli sinun paikkakunnalta sellainen ajetaan ja
  • kohota kuntoasi kirjautumalla MarsMars.fi-palveluun.

Miten varuskuntaan?

Älä tule turhaan omalla autolla vaan hyödynnä postitse saamiasi matkalippuja. Hyvät joukkoliikenneyhteydet ovat käytettävissä joka puolella Suomea ja olemme vastassa sinua jo asemilla Kajaanissa.

Kaukojunissa matkustat ilmaiseksi esittämällä palveluksen aloittamismääräyksesi. Jos myöhästyt kuljetuksesta, ilmoita siitä päävartioon numeroon 0299 451 901.

Mikäli tulet omalla autolla, löydät ajo-ohjeet yhteystiedoistamme. Varaa riittävästi aikaa ajomatkaa varten!

Varusmiestoimikunta

Varusmiestoimikunnan tehtävänä on edistää varusmiesten viihtyvyyttä, yhteishenkeä ja palvelusmotivaatiota sekä valvoa heidän etujaan. VMTK:n tilat löydät Sotilaskodin ylimmästä kerroksesta (3. krs).
Varusmiestoimikunta järjestää koulutustilaisuuksia ja kursseja

  • tulityökurssi
  • metsästäjäntutkinto
  • järjestyksenvalvojan peruskurssi
  • yrittäjäkurssi

Voit tehdä esityksen sinua kiinnostavan kurssin järjestämisestä. VMTK tukee koulutukseen osallistuvia varusmiehiä, näin ollen kurssit ovat edullisia.

Varusmiestoimikunnassa palvelustaan suorittava työ-, opinto- ja sosiaaliasiamies auttaa mm. hakumenettelyjen, koulutusasioiden ja opiskelija-asuntojen selvittämisessä. Voit soittaa ilmaiseksi opiskelu- ja työpuheluita VMTK:n toimistolta.

 

Sosiaalikuraattori

Sosiaalikuraattorit tukevat ja auttavat sinua monenlaisissa henkilökohtaisissa asioissa. Keskeisimpinä psykososiaalinen tuki, taloudelliset haasteet sekä opintoihin ja työelämään liittyvät asiat.

Varusmiespalvelusaikana eteen voi tulla erilaisia haasteita niin palvelukseen kuin siviilielämään liittyen. Jos jokin asia painaa mieltäsi tai sinulla on kysymyksiä jotka askarruttavat, voit keskustella niistä luottamuksellisesti sosiaalikuraattorin kanssa.

Sosiaalikuraattoreille voit soittaa tai laittaa viestiä paitsi palvelusaikana, myös ennen palvelukseen tuloa ja reservissä ollessasi. Niin pientä kysymystä ei olekaan, mitä ei voisi kysyä!

Toimitilat sijaitsevat varuskunnan terveysasemalla.

 

Henkinen tuki, papisto

Henkistä tukea saat sotilaspastorilta ja kenttärovastilta. Myös varusmiespalvelustaan suorittavat kirkollisen alan opiskelijat koulutetaan kirkollisen työn tehtäviin varusmiespapeiksi ja -diakoneiksi. Papin tapaat

  • oppitunneilla,
  • hartauksissa,
  • jumalanpalveluksissa,
  • harjoituksissa,
  • leireillä,
  • sotilaskodissa ja
  • kaikkialla, missä varusmiehet liikkuvat.

Toimitilat sijaitsevat varuskunnan terveysasemalla.

Papin konttoriin voit tulla keskustelemaan, jos jokin asia painaa mieltä. Papin puoleen voit kääntyä jokaisessa tilanteessa täysin luottamuksellisesti, kun koet tarvetta henkilökohtaiseen keskusteluun tai sielunhoitoon.
Monen nuoren elämässä merkittävä varusmiesaikainen oivallus on ollut huomata, miten vapauttavaa on puhua vaikeistakin asioista turvallisen ja luotettavan kuuntelijan kanssa. Pappia sitoo vaitiolovelvollisuus.

Vapaa-aika

Vapaa-aikaa on palveluksen ulkopuolinen aika, esimerkiksi iltavapaa pääsääntöisesti kello 18-22.
Vapaa-aikana voit käydä kaupungilla kolmen kilometrin päässä, harrastaa liikuntaa käyttäen hyväksi kuntotalo Heikinhallin monipuolisia tiloja tai lähialueen maastoja, joista mm. Vimpelin urheilukeskus on kävelymatkan päässä.

Sotilaskoti tarjoaa myös monia mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa: kirjasto, internet-huone, lukusali ja hiljainen huone. Vieraita voit tavata iltavapailla Sotilaskodissa.

 

Lomakuljetukset

Lomakuljetusjärjestelmä palvelee viikonloppulomilla. Reittivaihtoehtoja yli 20 ja niitä ajetaan Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan. Järjestelmää hoitaa Varusmiestoimikunta.

Lomakuljetukset tarjoavat monia etuja varusmiehelle. Palattuasi maastoharjoituksesta tai muusta koulutuksesta sinun on helppo nousta bussiin ja matkustaa lomille turvallisesti ja ilmaiseksi. Muista ilmoittautua lomakuljetukseen ajoissa!

 

Kajaanin Varuskunnan Urheilijat ry

Varusmiehenä kuulut automaattisesti ja jäsenmaksutta varuskunnan urheilijoihin ja mahdollisissa Sotilasurheiluliiton kilpailuissa edustat seuraa. Lisätietoa yhdistyksestä.

´