Hyppää sisältöön

Maavoimien komentajan blogi

Tällä sivulla voit seurata Maavoimien komentajan blogia, jossa hän käsittelee ajankohtaisia, maapuolustusta koskevia kysymyksiä.

 

Maavoimien komentajan blogin julkaisut:

Blogit

Maapuolustuksen tila

Julkaisupäivä 1.8.2017 16.26 Blogit Maavoimat

Maavoimien tuoreena komentajana on syytä pysäyttää ajan hetki tähän ja tarkastella blogikirjoituksen muodossa maapuolustuksen tilaa hetkellä 2017. Maapuolustuksen suorituskyvyn rakentaminen on verrattavissa talon rakentamiseen.

On valittava, minkä tyyppinen talo on itselle sopiva, maapuolustuksen osalta siis Suomelle sopivasta järjestelmästä. Valinta tehtiin jo itsenäisyytemme alussa, yleinen asevelvollisuus ja aluejärjestelmän kautta kehittynyt alueellinen puolustus. Talotyyppi on kestänyt ajan hampaan ja on edelleen kestävä.

Rakentaminen alkaa perustusten teolla. Ilman vankkaa perustusta kaikki niiden päälle rakennettava on turhaa. Perustuksena on luja maanpuolustustahto, joka on testattu sodissamme ja näyttää edelleen kyselyjen perusteella maailman ennätyslukemia. Perustus on kestävä.

Ajallisesti eniten aikaa ottaa talon rungon rakentaminen. Maapuolustuksessa rungon eri osien pystyttäminen kestää keskimäärin kymmenen vuotta. Kantavien seinien ja väliseinien sovittaminen on tarkkaa puuhaa, jotta kokonaisuus on toimiva. Ratkaisut, jotka nyt teemme, ovat käytössä 2020-luvun puolivälissä. Maavoimissa on osattu hyödyntää eri aikoina kustannustehokkaita rakennuselementtejä. Entisen Itä-Saksan kaupoilla 1990-luvun alussa ylläpidettiin Maavoimien suorituskykyä lähes kaksi vuosikymmentä. Nyt olemme hyödyntäneet onnistuneesti käytetyn puolustusmateriaalin markkinoita.

Ilman veden pitävää kattoa on vaarana hometalo. Veden pitävänä kattona toimii henkilöstö ja sen saama laadukas koulutus. Vain hyvin motivoitunut ja osaava henkilöstö kykenee hyödyntämään puolustusmateriaalia eli talon runkoa ja sisustaa.

Jokainen omakotitalon omistaja tietää, että talon ylläpito on jatkuvaa puuhaa. Kun yhden nurkan saat korjattua, niin jo toisen puolen räystäs roikkuu. Maavoimien suorituskyvyn rakentaminen seuraa samaa kaavaa: jatkuvaa ylläpitoa ja aika ajoin suurempi peruskorjaus. Viimeisin peruskorjaus tehtiin puolustusvoimauudistuksen myötä, ja nyt olemme ylläpitovaiheessa. Ylläpidon kohteena ovat nyt erityisesti operatiiviset joukkomme.

Hyvä korjaussuunnitelma on talon ylläpidon kulmakivi. Maavoimissa on selkeä ja johdonmukainen kehittämissuunnitelma suorituskyvyn ylläpitämiseksi. Aikaperspektiivi on, yllättäen, se noin kymmenen vuotta, jonka eri suorituskykyjen kehittäminen keskimäärin ottaa.

Seuraava maapuolustuksen peruskorjaus ajoittuu 2030-luvulle. Tällä hetkellä kartoitetaan talon kuntoa ja niitä osia, jotka on uusittava peruskorjauksen yhteydessä. Vaatimukset maapuolustuksen peruskorjaukselle ovat ennallaan. "Kyse ei ole siitä, miten ison sodan Suomi voittaisi tai olisi voittamatta, vaan ennen muuta siitä, että puolustuksemme tulee kaikissa oloissa muodostaa vahva pidäke meihin mahdollisesti kohdistuvalle sotilaalliselle voimankäytölle ja painostukselle." Lainaus on nykyisen tasavallan presidentin puheesta runsaan vuoden takaa ja on vaatimuksena selkeä ja ajaton.

Maavoimien komentajana voin ilolla todeta; Uutta taloa ei ole tarvis eikä kannata rakentaa. Talotyyppi on osoittautunut oikeaksi ja perustus on kunnossa. Kaikki muu onkin sitten peruskorjaussuunnitelmassa auki vaatimusten täyttämiseksi.

Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Petri Hulkko

´