Hyppää sisältöön

Puoli vuotta joukko-osasto 2021 -kokoonpanossa - organisaatio kehittyy koko ajan

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 7.7.2021 14.33
Kuvituskuva: sotilaan näköinen stressilelu työpöydällä näppäimistön ja tietokonenäytön välissä.

Organisaatiomuutokset ja niiden hallinta ovat osa kehittyvän organisaation tunnusmerkkejä. Syötteet muutoksille voivat tulla montaa eri kautta. Ylemmät johtoportaat, Pääesikunta ja Maavoimien esikunta, käskevät suunnittelemaan ja toimeenpanemaan ne muutokset, jotka ne katsovat otettaviksi käyttöön puolustusvoimallisesti tai maavoimallisesti.

Johtamis- ja hallintorakenne 2008 ja puolustusvoimauudistus 2015 olivat tällaisia valtakunnallisia suuria muutoksia, joissa muutettiin kokonaisrakenteita, jopa lakkautettiin joukko-osastoja.

Joukko-osasto 2021 -työn tavoitteena oli muokata joukko-osastojen esikuntien rakenteet vastaamaan paremmin poikkeusolojen tarpeita. Muutokselle oli painava syy, sillä kaikki Maavoimien hallintoyksiköt toimeenpanevat vuoden alusta voimaan astunutta operatiivisen suunnitelman ensimmäistä vaihetta. Tästä syystä organisaation suurimmat muutokset tehtiin operatiivisella osastolla, joka muutettiin keskuskokoonpanoon.

Henkilöstöjärjestöt mukana suunnittelussa

Kainuun prikaati suunnitteli ja toimeenpani joukko-osasto 2021 -työn Maavoimien esikunnan ohjauksessa erittäin hyvässä yhteishengessä kaikkien henkilöstöjärjestöjen kanssa. Organisointi tehtiin tiukkojen raamien puitteissa siten, ettei esikunnan kokoonpano kasvanut.

Suunnittelutyössä tunnistettiin monia perusteltuja lisätehtävätarpeita, joihin ei tässä vaiheessa kuitenkaan voitu vastata, vaikka prikaatin kouluttajahenkilöstön määrä on viimevuosina kohentunut. Kainuun prikaatiin kohdennettiin vuonna 2019 19 uutta aliupseerin tehtävää, mikä nosti vuoden 2019 jälkimmäisen varusmiesten koulutuserän kouluttajasuhdeindeksin ensimmäistä kertaa yli 2,5 tavoitetason.

Vuoden 2020 alussa saimme vielä viisi uutta aliupseerin tehtävää korvaamaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja paikallispuolustuksen kehittämistehtäviin kohdennettuja neljää upseerin ja yhtä aliupseerin tehtävää. Toisaalta samaan aikaan on lakkautettu vuosittain yksittäisiä muita virkoja, jotka on valtakunnallisesti kohdennettu kyberpuolustuksen tehtäviin.

Mittarit kertovat aikanaan muutoksen vaikutukset

Kainuun prikaati on nyt toimeenpannut operatiivisen suunnitelmansa ensimmäistä vaihetta puolen vuoden ajan uudella kokoonpanollaan: Olemme hoitaneet koronatilannetta ns. normaaliprosessein mm. laajennetuilla operaatiokeskuskokouksilla, Koulutus 2020 -uudistusta on viety eteenpäin koronakohorteissa ja poikkeusolojen tehtävien toimeenpanokykyä on testattu Northern Forest 21 -harjoituksessa keväällä.

Organisaatio vaikuttaa toimivalta, mutta on vielä ennen aikaista vetää pidemmälle vieviä johtopäätöksiä. Elokuussa laadittava tulosraportti, syksyn työilmapiirikyselyn tulokset sekä tammikuussa laadittava vuosiraportti ovat tärkeimmät mittarit arvioitaessa organisaatiota ja sen suorituskykyä. Ennusmerkit ovat kuitenkin lupaavia.

Vain muutos on pysyvää

Onko Kainuun prikaatin organisaatio siis optimaalisessa kunnossa? Tuskin, sillä seuraavan muutoksen suunnittelutehtävä on jo annettu. Kainuun prikaatin on myös itse tunnistettava oman organisaationsa muutostarpeet. Muutosten syötteenä voi olla esim. maavoimien kehittämissuunnitelman vaatimukset, muutokset varusmiesvahvuuksissa ja joukkotuotantotehtävissä, uudet asejärjestelmät sekä toiminnan jatkuvan parantamisen ja itsearviointitoiminnan kautta saadut tulokset jne.

Muutostarpeet kootaan Kainuun prikaatin pitkäntähtäimen suunnittelutyössä. Työssä arvioidaan prikaatin nykytilaa ja toimintaympäristöä sekä niissä tapahtuvia muutoksia.

Hyväksytyt muutokset ja tavoitteet toimeenpannaan strategialinjojen kautta, joissa linjoille määritetään vuosittaiset kehitysaskeleet. Strategialinjojen vuosittaiset toimenpiteet jalkautetaan konkreettiseksi toiminnaksi Kainuun prikaatin toimintakäskyssä.

Kainuun prikaati siis jatkaa organisaationsa kehittämistä tunnistamiensa tarpeiden, kuten Kuljetuskeskukseen käyttöhuolto-osaston perustaminen materiaaliosaston tilalle ja Maavoimien esikunnan käskyjen pohjalta.

Joukko-osasto 2021 -muutoksesta on valmistumassa tutkimustyö, jossa on kartoitettu muutoksen suunnitteluun ja toimeenpanoon käytetyt resurssit, eli yksittäisten tehtävänhoitajien työpanoksen suuruus koko Kainuun prikaatin organisaatiossa. Tutkimustyön alustavana johtopäätöksenä on se, että suuria organisaatiomuutoksia ei tule tehdä kevein perustein, sillä ne työllistävät mittavasti koko organisaatiota ruohonjuuritasolta aina Pääesikuntaan saakka.

Mutta silti, vain muutos on pysyvää. Kainuun prikaati tulee toimeenpanemaan käsketyt laajemmat sekä yksittäiset pienemmät muutokset organisaatioonsa käskyjen sekä tunnistamiensa tarpeiden mukaisesti. 

Kirjoittaja on henkilöstöpäällikkö, majuri Arto Nurkkala

´