Syksyn paikallispuolustusharjoitukset kehittävät viranomaisten reagointikykyä paikalliselta tasolta lähtien

Maavoimat
Julkaisuajankohta 14.8.2026 10.06
Tyyppi:Tiedote
Viranomaiset harjoittelemassa sisätiloissa.

Maavoimat harjoittelee paikallispuolustusta 28.8.—4.9.2026. Harjoituskokonaisuuteen osallistuu yhteensä noin 3600 sotilasta, useita muita viranomaisia sekä elinkeinoelämän organisaatioita yhdeksässä eri maakunnassa.

Syksyn paikallispuolustusharjoitukset kehittävät paikallisjoukkojen ja paikallispuolustusverkoston valmiutta vastata kotimaan puolustuksen tarpeisiin. Harjoittelu eri viranomaisten ja organisaatioiden kanssa vahvistaa yhteistä kykyä turvata yhteiskunnan kriittiset toiminnot kaikissa tilanteissa. Harjoitukset ovat samalla koulutuksen päättäviä harjoituksia syyskuussa kotiutuville miehistötehtäviin koulutettaville sotilaspoliiseille, tiedustelijoille sekä muissa erityistehtävissä palvelleille.

Maavoimien valmiutta ja suorituskykyä kehitetään jatkuvasti siten, että mahdollisissa häiriötilanteissa pystytään reagoimaan nopeasti kaikkialla Suomessa. Harjoittelussa huomioidaan eri alueiden erityispiirteet ja kehitetään toimintaa paikallisella tasolla kattavan kokonaismaanpuolustuksen turvaamiseksi. Harjoituksissa toteutetaan kentällä tapahtuvan harjoittelun lisäksi myös viranomaisten yhteisiä skenaarioharjoituksia, joilla varmistetaan viranomaisten välisen johtamisen ja yhteistyön saumattomuus kaikissa tilanteissa.

Syksyn paikallispuolustusharjoitukset

Lively Stronghold 26

Kaartin jääkärirykmentin johtama Lively Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 30.8.—4.9.2026 Uudellamaalla. Harjoitus kehittää kykyä Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun puolustamiseen yhdessä muiden viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Erityisenä harjoitus- ja kehittämiskohteena on viranomaisten välinen yhteistyö Helsinki-Vantaan lentoaseman suojaamisedellytysten kehittämiseksi.

Ajankohta: 30.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Uusimaa: Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Porvoo, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Mäntsälä, Riihimäki ja Tuusula.

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 550 henkilöä.

Northern Stronghold 26

Kainuun prikaatin johtamassa Northern Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoituksessa kehitetään paikallisjoukkojen, viranomaisten ja johtoportaiden osaamista ja suorituskykyä, sekä moniviranomaistoimintaa vaativissa häiriötilanteissa. Harjoituksen tarkoituksena on valmiuden ja puolustuskyvyn osoittaminen Pohjois-Karjalan alueella. Harjoitukseen liittyy erilaisten miehittämättömien järjestelmien käyttöä, sekä Karjalan lennoston lentotoimintaa.

Ajankohta: 31.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Pohjois-Karjalassa: Joensuun, Kontiolahden, Liperin, Ilomantsin, Tohmajärven, Kiteen ja Rääkkylän alueella.

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 380 henkilöä.

Mighty Stronghold 26

Panssariprikaatin johtamassa Mighty Stronghold 26 -harjoituksessa viranomaisyhteistyötä kehitetään käytännössä ja yhteisten suunnittelupöytien ääressä. Harjoitukseen osallistuu useiden eri hallintoyksiköiden henkilöstöä Puolustusvoimista, sekä eri alueiden viranomaisia. Harjoituksen keskeisimpänä tavoitteena on kehittää viranomaisten yhteisoperointikykyä eri maakuntien alueilla.

Ajankohta: 29.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Pirkanmaa, Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Keski-Suomi

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 450 henkilöä.

Kinetic Stronghold 26

Porin prikaatin johtaman Kinetic Stronghold 26 -harjoituksen tavoitteena on kehittää paikallispuolustuksen toimeenpanoa yhteistoiminnassa alueen muiden viranomaisten kanssa Satakunnan alueella. Harjoituksen avulla varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa koulutetaan erilaisiin paikallispuolustuksen tehtäviin, kuten kohteiden suojaamiseen, aluevalvontaan ja virka-avun antamiseen toiselle viranomaiselle.

Ajankohta: 28.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Satakunta

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 900 henkilöä.

Karelian Stronghold 26

Karjalan prikaatin johtaman Karelian Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoituksen tavoitteena on kehittää Etelä-Savon alueen paikallisjoukkojen osaamista yhteistoiminnassa viranomaisten, elinkeinoelämän ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Harjoituksessa joukot vahvistavat kykyään mm. kriittisen infrastruktuurin turvaamiseen miehittämättömiltä järjestelmiltä, sekä harjoittelevat toimintaa rakennetulla alueella Mikkelin keskustan liiketiloissa. Harjoitukseen osallistuu myös liittolaisia Virginian kansalliskaartista.

Ajankohta: 31.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Etelä-Savo

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 800 henkilöä.

Lapland Stronghold 26

Jääkäriprikaatin johtamassa Lapland Stronghold 26 -paikallispuolustusharjoituksessa kehitetään yhteistyössä asevelvollisten, viranomaisten ja elinkeinoelämän Lapin alueen paikallispuolustusta. Harjoitusjoukot pääsevät kehittämään toimintaansa ja varmistamaan osaamisensa erilaisissa skenaarioissa, sekä toteuttamaan vaativia tehtäviä eri viranomaisten johtamina.

Ajankohta: 31.8.—4.9.2026

Harjoitusalue: Lappi: Rovaniemi ja Posio

Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 530 henkilöä.

 

Seuraa harjoituksia sosiaalisessa mediassa:

Facebook.com/maavoimat

Twitter.com/maavoimat

Instagram.com/maavoimat

 

Reserviläinen, kiinnostaako toiminta paikallisjoukoissa? Hae mukaan: https://intti.fi/paikallisjoukot