Hyppää sisältöön

Kansainvälinen talviolosuhdeharjoitus Pohjois-Suomessa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 26.2.2021 16.10
Tiedote

Utin jääkärirykmentti järjestää kahdenvälisen yhteistoimintaharjoituksen Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen kanssa Pohjois-Suomessa 8. maaliskuuta 2021 alkaen.

Yhteistoimintaharjoitus järjestetään 8. – 17. maaliskuuta Lapin maakunnan alueella. Harjoitusosastot liikkuvat maastossa jalan, suksilla, lumiajoneuvoilla ja helikoptereilla. Joukot käyttävät harjoitusampumatarvikkeita ja majoittuvat maastossa pienissä partiokokoonpanoissa. 

Puolustusvoimista harjoitukseen osallistuu ainoastaan palkattua henkilöstöä. Harjoituksen kokonaisvahvuus on yhteensä noin sata henkeä, josta kansainvälisen joukon osuus on alle 20.  

Ulkomaalaiset sotilaat ovat olleet lähtömaassaan karanteenissa 14 päivää ja heillä on Suomeen saapuessaan voimassa oleva negatiivinen Covid-19-testitulos. Matkustamisen aikana he ovat noudattaneet viranomaisten määrittämiä varotoimenpiteitä.

Harjoituksessa kansainväliset osallistujat muodostavat oman osastonsa. Harjoitusjoukkojen terveyttä turvataan noudattamalla harjoituksen aikana turvavälejä, käyttämällä maskeja sisätiloissa sekä noudattamalla yleistä hygieniaohjeistusta.

Harjoituksen tavoitteena on kehittää Puolustusvoimien erikoisjoukkojen yhteistoimintakykyä ja toimintamenetelmiä.

Maaliskuussa järjestettävä yhteistoimintaharjoitus on osa Puolustusvoimien vuoden 2021 hyväksyttyä kansainvälistä harjoitustoimintaa. 
 

´