Hyppää sisältöön

USA:n merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukkojen johto tutustui Puolustusvoimien toimintaan

Maavoimat
Julkaisuajankohta 10.9.2018 10.24
Tiedote

Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan ja Afrikan joukkojen komentaja kenraalimajuri Russell A. Sanborn vieraili Pohjois-Suomessa 6.–8.9.2018. Vierailua isännöi Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko.

Vierailun aikana Sanbornille esiteltiin Pohjois-Suomen joukkojen toimintaa yleisesti sekä yhteistoimintaa Rajavartiolaitoksen kanssa. Kenraalimajuri Sanborn tutustui muun muassa valmiusyksikön koulutukseen, kalustoon sekä taisteluammuntaan Rovajärvellä ja vieraili Lapin lennostossa Rovaniemellä.

Vierailun aikana kartoitettiin kahdenvälisiä yhteistyömahdollisuuksia ja tulevien vuosien harjoitusyhteistyötä. Yhdysvaltain merijalkaväen Euroopan joukkojen osia on osallistunut Maavoimien harjoitustoimintaan muun muassa toukokuussa 2018 Arrow 18 -harjoitukseen Niinisalossa ja Jääkäriprikaatin järjestämälle talvisodankäynnin peruskurssille vuodesta 2014 alkaen.

´