Hyppää sisältöön

Viro mukaan Maavoimien liikkuvuutta parantavaan yhteiseen kehittämishankkeeseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 6.4.2020 16.00
Tiedote
Kuvassa Patrian 6 x 6 -panssariajoneuvo talvisessa maisemassa

Viro on liittynyt mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää maiden maavoimille yhteinen, panssaroitu pyöräajoneuvojärjestelmä.

Suomi ja Latvia allekirjoittivat 29.1.2020 teknisen järjestelyasiakirjan yhteisen maavoimien liikkuvuutta parantavan kehittämishankkeen käynnistämisestä. Nyt myös Viro on liittynyt mukaan hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää maiden maavoimille yhteinen, panssaroitu pyöräajoneuvojärjestelmä. Puolustusministeriö tiedotti Viron mukaantulosta 6.4.2020.

Kehitettäväksi ajoneuvoalustan pohjaksi on valittu kansallisten ja monikansallisten testausten ja evaluointien perusteella kotimainen Patrian 6x6-pyöräpanssariajoneuvoalusta, joka täytti testauksissa ja evaluoinneissa alustalle asetetut suorituskykyvaatimukset.

Suomen Maavoimien tavoitteena hankkeessa on rakentaa ja turvata Maavoimien suorituskykyisimpien, koko maan alueella operointiin kykenevien operatiivisten joukkojen pyöräliikkuvuutta pitkälle 2040-luvulle asti.

- Kehittämishanke on edennyt hyvin, ja Viron mukaantulo on merkittävä lisäpanostus koko hankkeelle. Useamman maan mukanaolo tarkoittaa luonnollisesti myös kaikille kehittämisohjelmassa mukana oleville kustannusten jakamista useamman maan kesken. Hanke on myös herättänyt laajemminkin kansainvälistä mielenkiintoa, toteaa jalkaväen tarkastaja, eversti Rainer Peltoniemi Maavoimien esikunnasta.

Kehittämishanke etenee seuraavaksi tuotekehitysvaiheeseen, jossa on tarkoituksena sopia mukana olevien maiden ja Patrian välinen tuotekehityssopimus koskien erityyppisten ajoneuvoalustojen tuotekehitystä. Myös muiden maiden on mahdollista liittyä myöhemmin tuotekehityssopimukseen mukaan. Varsinaisista hankinnoista kukin maa päättää myöhemmin erikseen.

Mikäli kehitystyö johtaa tulevaisuudessa varsinaisiin ajoneuvojärjestelmän hankintoihin, parantaa yhteinen järjestelmä kunkin maan maavoimien liikkuvuutta, kustannustehokkuutta, yhteensopivuutta ja huoltovarmuutta.

Puolustusministeriön tiedote 6.4.2020:
Viro liittyi mukaan yhteiseen panssariajoneuvojärjestelmän kehittämishankkeeseen

Puolustusministeriön tiedote 29.1.2020:
Suomi ja Latvia sopivat panssariajoneuvojärjestelmän kehittämisestä – Patrian ajoneuvoalusta valittiin kehitystyön pohjaksi

Maavoimien tiedote 29.1.2020:
Maavoimien liikkuvuutta parantava yhteishanke käynnistyi

Puolustusministeriön tiedote 17.12.2019:
Suomi, Viro ja Latvia allekirjoittivat aiepöytäkirjan panssaroidun pyörillä varustetun ajoneuvoalustan kehittämisestä

´