Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien pääsotaharjoitus keskittyy pääkaupunkiseudun puolustukseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 16.11.2017 15.48
Tiedote
Sotilas ampuu rynnäkkökivärillä betonitolpan takaa

Puolustusvoimien pääsotaharjoitus Uusimaa 17 järjestetään Etelä-Suomen alueella 27.11.–4.12.2017. Tavoitteena on harjoitella pääkaupunkiseudun ja rannikon puolustamista nopeasti kehittyvässä tilanteessa yhdessä muiden viranomaisten kanssa.

Uusimaa 17 on Puolustusvoimien toimintasuunnitelman mukainen pääsotaharjoitus, jonka johtaa tällä kertaa Maavoimat. Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä, reserviläisiä ja Puolustusvoimien henkilökuntaa yhteensä noin 9 000 henkilöä. Harjoitusjoukot ovat Maa-, Meri- ja Ilmavoimista, Pääesikunnasta ja sen alaisista laitoksista sekä Rajavartiolaitoksesta. Myös Poliisi, Tulli, Säteilyturvakeskus, Liikenteen turvallisuusvirasto, Vuosaaren satama ja Helsingin pelastuslaitos osallistuvat harjoitteluun.

– Nopeasti kehittyviin monitahoisiin uhkiin on kyettävä vastaamaan Puolustusvoimien eri toimijoiden ja viranomaisten saumattomalla yhteistyöllä. Isot harjoitukset ovat välttämättömiä puolustuskykymme testaamiseksi ja osoittamiseksi. Harjoitukset ovat olennainen osa ennaltaehkäisykykyä, toteaa harjoituksen johtaja, Maavoimien komentaja, kenraalimajuri Petri Hulkko.

Puolustusvoimat harjoittelee Helsingissä (muun muassa Laajasalossa ja Vuosaaressa), Espoossa, Järvenpäässä, Keravalla, Kirkkonummella, Porvoossa, Sipoossa, Siuntiossa, Tuusulassa ja Vantaalla. Harjoitusjoukot liikkuvat myös Dragsvikin, Harparskogin, Kemiönsaaren, Koverharin, Lohjan, Mustion, Syndalenin ja Upinniemen alueella sekä Suomenlahden merialueilla ja saaristossa 27.11.–4.12.2017.

Maavoimista harjoitukseen osallistuu Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunuja, XA203-miehistökuljetusajoneuvoja, CV9030-rynnäkköpanssarivaunuja sekä joukkoja Kaartin jääkärirykmentistä, Karjalan prikaatista, Maavoimien esikunnasta, Panssariprikaatista, Porin prikaatista ja Utin jääkärirykmentistä. Harjoituksen yleisjärjestelyistä ja taisteluharjoitusvaiheen johtamisesta vastaa Panssariprikaati.

Merivoimista harjoitukseen osallistuu Hämeenmaa-luokan miinalaivat, Katanpää-luokan miinanetsijät, Rauma- ja Hamina-luokan ohjusveneet, Pansio-luokan miinalautat, tukialuksia, rannikkojoukkoja, erikoisjoukkoja ja meritorjuntapattereita. Merivoimien harjoitusosuuden johtaa Merivoimien komentaja, vara-amiraali Veijo Taipalus.

Ilmavoimat osallistuu Uusimaa 17:ään yhteensä kymmenellä ilma-aluksella. Harjoituksessa on mukana Hornet-monitoimihävittäjiä, Hawk-suihkuharjoituskoneita sekä yhteys- ja kuljetuskoneita. Harjoitukseen liittyvä lentotoiminta tapahtuu Tikkakosken, Hallin, Pirkkalan ja Rissalan tukikohdista suuntautuen kaikkialle eteläisen Suomen alueelle. Lentotoimintaa suuntautuu asutuskeskusten yläpuolelle muun muassa pääkaupunkiseudulla.

Lentotoiminta ajoittuu harjoituspäivinä 27.11.–2.12.2017 aikavälille kello 8–21. Sunnuntaina 3. joulukuuta lentotoiminta päättyy kello 15 mennessä. Ilmavoimien lentokaluston lisäksi Uusimaa 17:ään osallistuu myös maavoimien helikoptereita ja miehittämättömiä ilma-aluksia sekä rajavartiolaitoksen helikoptereita ja lentokoneita.

 

Maa-, Meri ja Ilmavoimien komentajien terveiset harjoitusjoukolle

 

Seuraa harjoitusta Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa ja Youtubessa hashtagillä #uusimaa17 #maavoimat #merivoimat #ilmavoimat.

Marssiosastot näkyvät liikenteessä

Harjoitusjoukkojen moottorimarssit aiheuttavat normaalia suurempia liikennemääriä ja saattavat vaikuttaa muuhun liikenteeseen. Moottorimarssiosastojen marssinopeus on 80 km/h ja ne liikkuvat ma 27.11. – ke 29.11.2017 tieosuuksilla Vekaranjärvi - Kouvola - Helsinki - Lohja/Dragsvik, Parolannummi - Riihimäki - Helsinki, Niinisalo - Huittinen - Fiskars, Säkylä - Mustio, Tammisaari – Perniö (tie 52) ja Perniö – Kemiö (tie 183). Lauantaina 2.12. marssiosastoja liikkuu klo välillä Hanko – Tammisaari (tie 25).

´