Hyppää sisältöön

Yhteismajoituskokeilu käynnistyy kolmessa Maavoimien joukko-osastossa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 10.3.2020 11.54
Tiedote

Puolustusministeriö antoi 18.2.2020 asetuksen yhteismajoitusta koskevasta määräaikaisesta kokeilusta. Kokeilu toteutetaan Maavoimissa toukokuusta 2020 lähtien.

Yhteismajoituskokeilu alkaa toukokuussa Maasotakoulun Reserviupseerikoulussa, Reserviupseerikurssilla 256. Karjalan prikaatissa ja Kainuun prikaatissa kokeilu alkaa heinäkuussa, ja se toteutetaan kaikilla palvelusjaksoilla osana saapumiserän 2/2020 koulutusta.

Yhteismajoituskokeilun tavoitteena on saada tutkittua tietoa ja kokemuksia yhteismajoituksen vaikutuksista palveluksessa olevien toimintakykyyn, ryhmäkiinteyteen, palveluksen sujuvuuteen, tiedonkulkuun, koulutustuloksiin ja tilojen käyttöön. Tavoitteena on majoittaa yhteistupiin yhtä paljon miehiä ja naisia.

Osallistuminen vapaaehtoista

Yhteismajoituskokeiluun osallistuminen on vapaaehtoista ja edellyttää kaikkien samassa tuvassa majoittuvien suostumusta. Varusmiehillä on myös oikeus peruuttaa antamansa suostumus milloin tahansa.

Yhteismajoituksesta kerrotaan ennen palveluksen aloittamista lähetettävässä alokaskirjeessä, jossa tiedustellaan tulevien varusmiesten halukkuutta osallistua kokeiluun. Suostumus yhteismajoitukseen pyydetään samaan tapaan myös johtajakoulutusvalintojen yhteydessä.

Sosiaalitilat, kuten suihku- ja wc-tilat, ovat myös yhteistuvissa majoittuville miehille ja naisille erilliset. 

Yhteismajoituskokeilu koskee ainoastaan majoittumista kasarmilla, eikä se aiheuta muutoksia esimerkiksi maastoharjoitusten majoitusjärjestelyihin.

´