Hyppää sisältöön

220. maanpuolustuskurssi vierailee Kainuun prikaatissa

Kainuun prikaati
Julkaisuajankohta 1.2.2017 10.41
Tiedote

Maanpuolustuskurssit toimeenpanee 220. Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssin 23.1.–15.2.2017 Helsingissä.

Kurssin päämääränä on antaa johtavassa asemassa oleville siviili- ja sotilashenkilöille kokonaisnäkemys Suomen ulko-, turvallisuus-, puolustuspolitiikasta sekä kokonaisturvallisuuden ja eri alojen järjestelyistä ja valmiudesta eri valmiustiloissa. Lisäksi kurssilla pyritään edistämään kokonaisturvallisuuden eri aloilla johtavissa tehtävissä toimivien henkilöiden keskinäistä yhteistoimintaa.

Maanpuolustuskurssien toimintaa valvoo Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (UTVA). Yleistä maanpuolustusopetusta ohjaa Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta, jonka jäsenet ovat valtionhallinnon sekä maanpuolustuksen kannalta keskeisten ja yhteiskunnallisesti tärkeiden alojen edustajia. Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta ohjaa maanpuolustuskurssien opetuksen sisältöä ja kurssien toteuttamistapaa. Lisäksi Maanpuolustusopetuksen neuvottelukunta käsittelee ehdotukset valtakunnallisille maanpuolustuskursseille kutsuttavista henkilöistä ja hyväksyy osanottajat, joiden jakauma noudattaa seuraavia ohjeellisia osuuksia:

  • eduskunta ja puolueet 14 %
  • hallinto 17 %
  • talouselämä 32 %
  • tiedotusvälineet ja järjestöt 19 %
  • tiede, korkeakoulut ja kulttuuri 12 %
  • puolustushallinto ml. RVL 6 %

Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi järjestetään neljä kertaa vuodessa ja se kestää kolme ja puoli viikkoa. Tähän mennessä kurssin (219 kurssia) on käynyt yhteensä 8 856 henkilöä. Osanottajista on ollut kansanedustajia yhteensä 691, joista 142 nykyisestä eduskunnasta.

Kursseilla kuullaan asiantuntijoiden alustuksia kokonaisturvallisuuden eri aloilta. Alustusten pohjalta käytävät keskustelut muodostavat merkittävän osan opetusta. Kurssin aikana toimeenpantava soveltava harjoitus ja siihen liittyvät ryhmätyöt ovat tärkeitä opetuksen käytäntöön soveltamisen kannalta. Kurssilaiset kutsutaan jatkokurssille viiden vuoden ja täydennyskurssille kymmenen vuoden kuluttua.

Kurssin yksi vaihe toteutetaan tiiviinä internaattijaksona vuorotellen neljässä eri varuskunnassa: vuonna 2017 Kajaanissa Kainuun prikaatissa, Rovaniemellä Lapin ilmatorjuntarykmentissä ja Lapin lennostossa, Upinniemessä Rannikkoprikaatissa ja Vekaranjärvellä Karjalan prikaatissa.

Valtakunnallinen maanpuolustuskurssitoiminta käynnistyi reilut viisikymmentä vuotta sitten keväällä 1961. Valtakunnalliset maanpuolustuskurssit toimivat hallinnollisesti osana Maanpuolustuskorkeakoulua.

220. maanpuolustuskurssi

Nyt käynnissä oleva kurssi työskentelee internaattijaksollaan Kainuun prikaatissa kolmena päivänä 7.–9.2.2017. Jakson keskeisenä tavoitteena on kurssin aikana toimeenpantavan soveltavan harjoituksen läpivienti. Harjoituksessa kurssilaisista muodostetut ministeriöt tekevät esityksiä omien hallinnonalojensa toimenpiteiksi kuvitteelliseen harjoitustilanteeseen perustuen. Ratkaisut käsitellään harjoituksen päätteeksi yhteisessä hallituksen istunnossa.

Vierailun aikana kurssi tutustuu Kainuun prikaatissa kalustoon, palkattuun henkilöstöön ja varusmiesten koulutukseen.

220. Maanpuolustuskurssilla on yhteensä 45 osanottajaa, joista 18 on naisia. Maanpuolustuskurssien johtajana toimii eversti Mika Kalliomaa ja apulaisjohtajana everstiluutnantti Timo Hänninen.

´