Hyppää sisältöön

Ilmapuolustusharjoitus 2/2018 - harjoituksen johtajan tervehdys

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 13.11.2018 8.00
Tiedote

Asevelvolliset ja henkilökunta uudet haasteet ovat taas edessä. Toivotan teidät kaikki tervetulleiksi Lohtajan Ilmapuolustusharjoitukseen. Harjoituksen johtajana sekä ilmatorjunnan tarkastajana kierrän ahkerasti joukkoja ja tarkkailen edistymistänne.

Ilmatorjuntajoukkojen tärkein harjoitus järjestetään Lohtajan alueella 13.–22.11. Harjoitukseen osallistuu joukkoja ja henkilöstöä kaikista puolustushaaroista. Isoimmat harjoitusjoukot tulevat Jääkäriprikaatista, Karjalan prikaatista sekä Panssariprikaatista.

Harjoituksen ensimmäisessä vaiheessa eli ampumavaiheessa testataan niitä taitoja, joita muun muassa simulaattoreilla on tähän mennessä harjoiteltu. Ohjus- ja ammusaseammunnoissa testataan paitsi järjestelmän suorituskykyä, niin myös koulutetun joukon ja sitä tukevien elementtien suorituskyky. Ammunnat kovilla ampumatarvikkeilla ovat aivan olennainen osa joukon koulutusta eikä niitä voida korvata simulaattoreilla. Lohtajan ampuma- ja harjoitusalue on ainoa harjoitusalue, jossa maalta suoritettavat ammunnat voidaan tehdä, siis maanpuolustuksellisesti tärkeä alue.

Marraskuun keliolosuhteet tuovat haasteen ammuntojen läpiviennille. Ei niinkään ilmatorjuntajärjestelmien näkökulmasta, mutta maalitoiminnan järjestelyjen suhteen kyllä. Toivotaan suotuisia kelejä.

Harjoituksen toisessa vaiheessa mitataan ja testataan kuinka koulutetut varusmiesyksiköt ovat hitsautuneet yhteen koko ilmapuolustusjärjestelmään. Pääpaino on ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisessa ja ilmatorjunnan taistelun johtamisessa. Jo tässä vaiheessa voi todeta, että joukkojen toiminta tulee hyvästä lähtötasosta huolimatta edelleen kehittymään.

Ilmapuolustusharjoitus on todellakin sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Harjoitus mahdollistaa monen eri joukon ja toiminnan testaamisen ja harjoituttamisen kustannustehokkaasti, koska niin monta elementtiä on koottu samaan maantieteelliseen paikkaan eli on luotu monipuolinen koulutusympäristö.

Harjoitus valmistellaan ilmatorjunnan tarkastajan johtamana ja valmistelija on Ilmasotakoulu. Tämä järjestelmä on hyvä ja toimiva ja takaa johdonmukaisen kehittämisen. Tukivastuu on kiertävä ja tällä kertaa siitä vastaa Jääkäriprikaati. Tämän lisäksi tehokkaan ilmatoiminnan takaavat Ilmavoimat sekä Utin jääkärirykmentti.

Molemmissa vaiheissa korostuu palvelusturvallisuus. Tästä asiasta ei tingitä ja sen noudattaminen koskee kaikkia.

Lohtajalla on ainutlaatuinen luonto, joka on pysynyt koskemattomana monilta osin nimenomaan Puolustusvoimien toiminnan vuoksi. Marraskuussa luonto ei näytä aivan parhaita puoliaan, mutta pidetään siitä tästä huolimatta hyvää huolta. Liikkuminen alueella ei ole vapaata, vaan tarkoin rajattua ja ohjattua.

Reipasta ja turvallista harjoitusta kaikille!

Harjoituksen johtaja, ilmatorjunnan tarkastaja
Eversti Sami-Antti Takamaa

Ampuma- ja harjoitusalue Harjoitukset ja ammunnat
´