Hyppää sisältöön

Itsenäisyyspäivän paraatin liikennejärjestelyt Mikkelissä

Army
Julkaisuajankohta 27.11.2018 10.39
Tiedote

Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati aiheuttaa muutoksia liikenteeseen, pysäköintiin ja julkiseen liikenteeseen Mikkelissä 5. - 6. joulukuuta. Yleisön toivotaan liikkuvan paraatitapahtumien aikana keskustassa jalan tai julkisilla kulkuvälineillä.

Paraatin järjestelyt aloitetaan Mikkelin keskustassa keskiviikkona 5. joulukuuta. Pääosa paraatijoukkojen kalustosta saapuu Mikkeliin Karkialammelle ja Tuskuun keskiviikon 5.12. aikana.

Suurimmat muutokset liikenteessä ja pysäköinnissä näkyvät Mikkelin keskustassa, Maaherrankadulla ja Porrassalmenkadulla sekä urheilupuiston ympäristössä.

Paraatijoukot poistuvat Mikkelistä pääosin 6.12. iltapäivän ja illan aikana. Siirtymiset varuskunnista Mikkeliin ja takaisin suuntautuvat VT5:n, VT15:n ja VT13:n kautta.

Pysäköinnin rajoitukset Mikkelissä

  1. Mikkelin kaupunki rajoittaa pysäköintiä 5.12. illasta 6.12. iltapäivään:
  2. Lönnrotinkadulla, välillä Savilahdenkatu - Polttimonkatu
  3. Hanhikankaankadulla
  4. Kalevankadulla
  5. Rouhialankadulla, välillä Kovalantie - Maaherrankatu
  6. Maaherrankadulla
  7. Vuorikadulla ja Savilahdenkadulla, välillä Porrassalmenkatu - Maaherrankatu
  8. Porrassalmenkadulla, välillä Vilhonkatu - Vuorikatu
  9. Mikonkadulla, välillä Savilahdenkatu - virastotalon parkkipaikka
  10. Anni Swaninkadulla
  11. Suur-Savonkadulla, välillä Anni Swaninkatu - Väinölänkatu
  12. Nuijamiestenkadulla, välillä Snellmanninkatu - Kasarmikatu
  13. Väinölänkadulla, välillä Nuijamiestenkatu - Suur-Savonkatu.

Konsertti- ja kongressitalo Mikaelin piha-alue ja Itä-Suomen aluehallintoviraston parkkipaikka varataan kokonaan kutsuvieraspysäköintiin.

Pysäköintikieltoalueille pysäköidyt ajoneuvot hinataan tarvittaessa pois, mikäli kuljettajaa ei tavoiteta ajoneuvon välittömästä läheisyydestä.

Paraatiharjoittelu ja kaluston siirrot 5.12.

Paraatiin osallistuvaa kalustoa siirretään Mikkeliin Tuskun ja Karkialammen alueille 5.12. aamupäivän aikana. Saapuvat marssiosastot saattavat aiheuttaa hetkellistä hidastetta muulle liikenteelle teillä VT5, VT15 ja VT13.

Mikkelin kaupungin alueella saapuvat marssiosastot saattavat hidastaa liikennettä VT13:n ja Lentokentäntien risteyksessä sekä VT13:n ja Karkialammen risteyksessä.

Moottoroidun osaston paraatiharjoittelu toteutetaan 5.12. klo 13.00 - 15.00 Tuskussa reitillä: Sorvarinkatu - Vuolingonkatu - Insinöörinkatu - Lentokentäntie. Sotilaspoliisi ohjaa liikennettä marssireitillä harjoittelun aikana. Harjoittelu aiheuttaa ajoreitillä hetkellistä haittaa muulle liikenteelle.

Liikennejärjestelyt 6.12.

Poliisi ja sotilaspoliisi rajoittavat sekä ohjaavat liikennettä 6.12. paraatiin liittyen. Paraatin liikenne- ja turvallisuusjärjestelyt aiheuttavat muutoksia Mikkelin kaupungin julkisen liikenteen reitteihin keskustan alueella. Julkinen liikenne ohjataan keskustassa käyttämään Mannerheimintietä.

Ajoneuvoliikennettä rajoitetaan paraatijoukkojen siirtymisistä johtuen:

  1. klo 7.30 - 8.00 reitillä: Karkialampi - VT13 - Otavankatu - Raatihuoneenkatu.
  2. klo 10.15 - 10.45 reitillä: Karkialampi - VT13 - Otavankatu - Sammonkatu - Nuijamiestenkatu - Anni Swaninkatu.
  3. klo 11.30 - 12.00 reitillä: Vuolingonkatu - Savilahdenkatu - Lönnrotinkatu - Hanhikankaankatu - Kalevankatu - Kovalantie - Rouhialankatu - Maaherrankatu.

Anni Swaninkatu kokonaan ja Suur-Savon katu välillä Väinölänkatu - Anni Swaninkatu suljetaan muulta liikenteeltä kokonaan klo 10.15 alkaen ja avataan liikenteelle paraatijoukkojen poistuttua.

Ajoneuvoliikenne on kokonaan rajoitettu Otavankadulla ja Raatihuoneenkadulla katselmusjoukkojen torille siirtymisen aikana klo 11.20 - 12.00 välillä Puistokatu - Tori.

Maaherrankatu ja Porrassalmenkatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä paraatin ajaksi välillä Vilhonkatu - Vuorikatu klo 7.30 - 15.00.

Paraatiin valmistautuvan moottoroidun osaston kärki on klo 12.00 alkaen Maaherrankadulla Pirttiniemenkadun tasalla, viimeisten osien yltäessä Rouhialankadulle. Ajoneuvoliikenne näillä kaduilla kohti keskustaa on kokonaan rajoitettu paraatin ajan. Poikittaisliikenne katujen yli ja liikenne keskustasta pois on mahdollista.

Torilla tapahtuvan paraatikatselmuksen jälkeen osastot valmistautuvat ohimarssiin ja siirtyvät marssimalla reittiä:

  1. Tori - Porrassalmenkatu - Pirttiniemenkatu - Maaherrankatu.
  2. Tori - Maaherrankatu - Vilhonkatu - Nuijamiestenkatu - Anni Swaninkatu.

Ohimarssin jalan marssivat osastot marssivat reittiä Maaherrankatu - Vilhonkatu - Nuijamiestenkatu - Anni Swaninkatu.

Ajoneuvoliikenne on kokonaan rajoitettu marssireitillä siirtymisen ajan.

Moottoroidut osat marssivat reittiä: Maaherrankatu - Päiviönkatu - Lappeenrannantie - VT5 - VT13 - Lentokentäntie - Sorvarinkatu.

Ajoneuvoliikenne on kokonaan rajoitettu ohimarssireitillä Maaherrankadulla ohimarssin aikana klo 12.30 - 13.30. Ajoneuvoliikennettä rajoitetaan ohjaamalla liikennettä marssiosaston siirtymisreitillä Päiviönkadulta alkaen. Liikenteenohjaus ja rajoitukset poistetaan marssireitiltä porrastetusti ohimarssin jälkeen.

Lisätietoja liikennejärjestelyistä:

Paraatin liikennepäällikkö

yliluutnantti Sami Terho, Etelä-Savon aluetoimisto, p. 0299 436 353.

Paraatin turvallisuuspäällikkö

Kapteeni Vesa Pellinen, Etelä-Savon aluetoimisto, p. 0299 436 352.

Lisätietoja paraatista: puolustusvoimat.fi/paraatit

´