Hyppää sisältöön

Kaartin jääkärirykmentti on valmius- ja edustusjoukko

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 16.8.2016 20.32
Tiedote

Kaartin jääkärirykmentti on 20-vuotias kehittyvä valmius- ja edustusjoukko, joka kouluttaa taisteluun rakennetulla alueella erikoistuvia joukkoja.

Kaartin pataljoona ja Uudenmaan jääkäripataljoona yhdistettiin 1.7.1996 Kaartin jääkärirykmentiksi, jonka vuosipäivää vietetään 16. elokuuta. Rykmentin rooli kasvoi merkittävästi puolustusvoimauudistuksen seurauksena vuonna 2015, kun siihen liitettiin huoltokeskus ja Puolustusvoimien Urheilukoulu.

Kaartin jääkärirykmenttiin kuuluvat Kaartin pataljoona, Uudenmaan jääkäripataljoona, Puolustusvoimien Urheilukoulu, Kaartin soittokunta, Uudenmaan aluetoimisto, Huoltokeskus ja Esikunta.

- Kaartin jääkärirykmentti vastaa pääkaupunkiseudun ja koko Uudenmaan puolustuksesta sekä siviiliviranomaisten tukemisesta kaikissa oloissa, aloittaa Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Ahti Kurvinen.


Kuva: Kaartin jääkärirykmen komentaja, eversti Ahti Kurvinen.

Kurvisen mukaan viime aikojen kriisit ovat osoittaneet pääkaupunkien ja merkittävien asutuskeskusten puolustuksen merkityksen niin yllätyshyökkäyksissä, kuin rauhan ajan kriiseissä ja onnettomuuksissa.

- Olemme valmiusjoukko, jossa laitetaan paljon resursseja jatkuvan korkean valmiuden ylläpitoon ja sotilaiden osaamisen kehittämiseen. Virka-avun suorituskyvyn sijainti pääkaupunkiseudulla on operatiivisesti tärkeää, jatkaa eversti Kurvinen.

Kokonaisturvallisuutta ylläpidetään ja kehitetään muiden viranomaisten kanssa.

- Uudet haasteet edellyttävät henkilöstön osaamisen kehittämistä. Yhteinen ymmärrys tavoitteista ja niiden saavuttamisesta vaatii uuden kokonaisajattelun kehittämistä kaikilla toiminnan tasoilla, muistuttaa Kurvinen.

Santahaminan merkitys on erittäin tärkeä

Sotilaita ja taustalla raitiovaunuja

Kaartin jääkärirykmentti kouluttaa taisteluun rakennetulla alueella erikoistuvia joukkoja. Harjoittelu Uudellamaalla on välttämätön osa suorituskykyisten sodan ajan joukkojen koulutusta. Rykmentti vastaa myös Puolustusvoimien henkilökunnan rakennetun alueen taistelun kursseista. Henkilökunnan kriisinhallintakokemus ja kansainvälinen yhteistyö kehittävät osaltaan koulutusta.

Koulutusympäristö kehittyy uusien ampumaratojen, kaksipuoleisen simulaattorijärjestelmän ja virtuaalisimulaattorijärjestelmän käyttöönoton myötä. NLAW-panssarintorjuntaohjus ja M18-johtamisjärjestelmä ovat esimerkkejä rykmentin uudesta kalustosta.

- Uuden rakennetun alueen taistelun koulutuskeskuksen rakentaminen monipuolistaa rykmentin harjoitusalueiden käyttöä merkittävästi. Se tulee olemaan laajuudessaan ainutlaatuinen Suomessa. Edellä mainitut hankkeet mahdollistavat entistä laadukkaamman ja haastavamman koulutuksen järjestämisen varusmiehille, henkilökunnalle ja reserviläisille, kertoo eversti Kurvinen.

Puolustusvoimien taisteluammunnat ja sotilaskoulutukseen liittyvät räjäytykset Santahaminassa tehdään uuden ympäristöluvan mukaisesti. Virka-apuun liittyen vaaralliset esineet hävitetään turvallisesti räjäyttämällä Santahaminassa. Helsingin poliisi ja monet muut viranomaiset hyödyntävät Santahaminaa harjoitusalueena.

- Kaartin jääkärirykmentin yhteistoimintaviranomaisten ja yhteistoimintatahojen kirjo on poikkeuksellisen laaja. Pääkaupunkiseudun erityispiirteet vaativat laajaa yhteistoimintaa niin viranomaisten kuin muidenkin toimijoiden kanssa, muistuttaa Kurvinen.

Rykmentin keskeinen sijainti näkyy median ja muiden sidosryhmien vierailuina. Isompia vierailuita toteutetaan vuosittain 50 ja rykmentti käsittelee vuosittain 75 000 vierailulupaa.

Edustus- ja erityisosaamista

Soittokunta, sotilaita rivissä punaisen maton vieressä ja eri maiden lippuja HelsingissäKuva: Kaartin soittokunta ja kunniakomppania olivat 10.5. vastaanottamassa Luxemburgin suurherttuaa presidentinlinnalla.

Kaartin soittokunta on Puolustusvoimien edustusorkesteri. Kunniakomppania toteuttaa puolustusvoimien ylipäällikön, puolustusministerin, puolustusvoimain komentajan ja Helsingin varuskunnan sotilaalliset edustustehtävät sekä vastaa kohteiden vartioinnista mukaan lukien Presidentinlinnan kunniavartio.

Kaartin jääkärirykmentin komennusmiehiä palvelee esimerkiksi Tasavallan presidentin kansliassa ja kenraalien kuljettajina. Puolustusvoimien erityistehtäviin valtakunnallisella halualla valitut varusmiehet  palvelevat rykmentissä. Erikoiskomennusjoukkueen varusmiehet toimivat pääasiassa viestintä-, media- ja tietotekniikka-alan erityistehtävissä pääkaupunkiseudulla. Ammatillisen osaamisen lisäksi erityistehtäviin valittavat varusmiehet erottuvat joukosta motivaatiolla ja oma-aloitteisuudellaan.

Puolustusvoimien Urheilukoulussa palvelevat varusmiehet ovat Suomen parhaita ja osa on jo menestynyt kansainvälisesti. Urheilijoilla on erinomaiset lähtökohdat tiedustelukoulutukseen, jossa vaaditaan hyvää fyysistä ja henkistä toimintakykyä.

´