Hyppää sisältöön

Kaartin soittokunta 200 -festivaali ja Puolustusvoimien kesäkiertue Helsingissä

Kaartin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 10.6.2019 9.23
Tiedote

Kaartin soittokunta juhlii 200-vuotista taivaltaan festivaaliviikonlopun merkeissä kesäkuussa Helsingissä. Viikonlopun aikana musiikki soi toreilla, lautalla, puistossa ja jopa saunassa. Myös Puolustusvoimien kesäkiertue -konsertti pysähtyy festivaaliviikonlopun aikana Helsingin Suomenlinnaan.

Kaartin soittokunnan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 200 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi haluamme tuoda esille tähtihetkiä soittokunnan historian ajalta ja muistaa soittokunnan toimintaan vaikuttaneita ihmisiä. Helsingin keskustassa ja Suomenlinnassa 13.-16.6.2019 järjestettävän Kaartin soittokunta 200 -festivaalin aikana kuullaan ja nähdään monipuolista osaamista saunakonserteista kuviomarssiesityksiin. Ohjelmasta vastaavat Kaartin soittokunta sekä vierailevat soittokunnat ja tähtisolistit. Perjantain Big band -konsertissa kuullaan myös sotilasmusiikkialan suuri kertausharjoitus.

Festivaalin yhteydessä kuullaan lauantaina 15.6.2019 Puolustusvoimien kesäkiertue -konsertti Suomenlinnan paraatikentällä. Konsertissa esiintyy Laivaston Combo solistinaan räppäri Adi L Hasla, Kaartin Combo solistinaan Heini Ikonen sekä Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Show Band. Ennen Kesäkiertue-konserttia nähdään paraatikentällä kello 17.45 Midnight Hawks -taitolentoryhmän esittelylento. Lennolla on säävaraus. Kesäkiertuepäivän aikana Suomenlinnassa voi tutustua Maavoimien kalustoon, vierailla sotilaskodin myyntipisteillä sekä keskustella asevelvollisuusasioista henkilökunnan, varusmiesten ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavien naisten kanssa. Tapahtuman juontaa Minna Ruolanto.  

Tapahtumiin osallistuminen on maksutonta (pois lukien Karelian Swing -konsertti 14.6. ja saunakonsertit 15.6.).

Lämpimästi tervetuloa!

Festivaalin ohjelma

´