Hyppää sisältöön

Karjalan prikaatin viikkotiedote 14/2020

Karjalan prikaati
Julkaisuajankohta 3.4.2020 14.57
Tiedote

Karjalan prikaatissa on jatkettu toimenpiteitä, joilla turvataan prikaatin toiminnan jatkuvuus kaikissa tilanteissa. Olemme osallistuneet virka-apuun, jolla tuetaan poliisin resursseja Uudenmaan eristystoimissa.

Viikolla 14 on jatkettu varusmiesjoukkojen koulutus- ja harjoitustoimintaa normaalisti. Osa joukoista on kahden viikon lomajaksolla, loput jatkavat toimintaa palveluspaikalla. Henkilöstön työskentelyä on hajautettu, prikaatin toiminta säilyen.

Puolustusvoimat on toiminut aktiivisesti koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja rajaamiseksi. Järjestelyillä ylläpidetään valmius ja varmistetaan Puolustusvoimien kyky täyttää lakisääteiset tehtävät ja normaaliolojen kriittisten tehtävien toteuttaminen. Muun muassa seuraavat toimet ovat voimassa:

  • Varuskunnan alueelle ei oteta vieraita vastaan toistaiseksi
  • Varusmiesten lomat on järjestelty uudelleen kolmiportaiseksi. Pääsiäisen loma-ajoissa muutoksia (kts. alla oleva ohjeistus)
  • Kertausharjoitukset on toistaiseksi peruttu
  • Valtakunnalliset ja kansainväliset harjoitukset on peruttu toistaiseksi
  • Henkilöstön hajautettu työskentely

Varusmiesten koulutus jatkuu osastojaksoon sopeutetun ohjelman mukaisesti. Varusmiehet on jaettu kolmeen ryhmään A, B ja C. Eri ryhmiin kuuluvat varusmiehet eivät ole varuskuntien sisällä keskenään tekemisissä. Ryhmistä yksi on lomalla kaksi viikkoa ja kaksi palveluksessa yhtäaikaisesti eri alueilla yhteensä neljä viikkoa. Ryhmät liikkuvat eri reittejä, syövät eri paikoissa ja eivätkä käytä samaa kalustoa. Järjestelyillä ylläpidetään valmius ja varmistetaan Puolustusvoimien kyky täyttää lakisääteiset tehtävät ja normaaliolojen kriittisten tehtävien toteuttaminen.

Varusmiehiä tiedotetaan MOODLE-opintoportaalissa koronavirukseen liittyvistä järjestelyistä sekä hygienia- ja lomaohjeella, joka sisältää muun muassa tarkan toimintaohjeen sairastumisesta lomalla. Lomalle lähdetään lauantaina ja palataan palvelukseen sunnuntaina. Lomakuljetukset on sovitettu uuteen aikatauluun. Lomalla olevia varusmiehiä ohjeistetaan toimimaan hygieniasäännösten mukaan kuten muukin väestö tällä hetkellä. Epäiltäessä sairastumista koronavirukseen otetaan yhteyttä oman alueen terveyspalveluihin ohjeistuksen mukaan. Karjalan prikaatin MOODLE:ssa on tarkat toimintaohjeet, mikäli varusmies sairastuu loman aikana. Pääsiäisen ajan loman aloittava varusmiesjoukko lähtee torstaina ja lomalta palaava joukko tulee palvelukseen maanantaina.

Uudenmaan maakunnan eristämisen vaikutukset varusmiesten liikkumiseen lomilla https://puolustusvoimat.fi:8443/artikkeli/-/asset_publisher/uudenmaan-maakunnan-eristamisen-vaikutukset-varusmiesten-liikkumiseen-lomilla

Karjalan prikaatin koulutustehtävissä toimiva henkilöstö noudattaa samaa (A,B,C) mallia kuin varusmiehet. Puolustusvoimien muu henkilöstö työskentelee hajautettuna, etänä ja virkapaikalla.

Henkilöillä, jotka ovat oleskelleet alle 14 vuorokautta sitten ulkomailla tai epäilevät altistuneensa koronavirukselle, ei ole pääsyä Puolustusvoimien alueille. Rajoitus koskee sekä Puolustusvoimien omaa henkilöstöä, varusmiehiä ja naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavia että Puolustusvoimien yhteistyökumppaneita.

Karjalan prikaatin varusmieskoulutusta voi seurata

Twitter @KarjalanPR https://twitter.com/KarjalanPR

ja Facebook https://www.facebook.com/KarjalanPR/

Puolustusvoimat päivittää koronavirustilannetta osoitteessa https://puolustusvoimat.fi:8443/covid-19

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää koronavirustilannetta osoitteessa https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

´