Hyppää sisältöön

Lyyli 2016

MaavoimatPorin prikaati
Julkaisuajankohta 11.4.2016 15.03
Tiedote

Ennätyssuuri harjoitus saa jatkoa.

Kasvanut kiinnostus kansainvälistä ja kansallista turvallisuutta kohtaan yhdessä puolustusvoimien viimevuotisen reserviläiskirjeen kanssa on lisännyt kiinnostusta maanpuolustukseen ja reserviläistoimintaan. Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjesti viime vuonna kaikkien aikojen suurimman "reserviläinen kouluttaa reserviläistä" -harjoituksen (Tyyne 2015), johon osallistui 2000 reserviläistä.

Jatkumona tähän MPK toteuttaa Lyyli 2016 -harjoituksen Porin prikaatissa Säkylässä 15.– 17. huhtikuuta. Tämänkin harjoituksen kantava voima on "reserviläinen kouluttaa reserviläistä", jossa hyödynnetään vapaaehtoisten halua harjoitella, toimia ja kouluttautua puolustusvoimien tilaaman tehtävän täyttämiseksi.

Lyyli-harjoituksessa harjoitellaan joukkojen perustamista ja kohteensuojausta. Harjoitus on kohdennettu Lounais-Suomen paikallispuolustuksen reserviläisille. Harjoitus muodostuu yli 20 erilaisesta koulutustapahtumasta. Harjoituksen suunnittelusta, huollosta, koulutuksesta ja johtamisesta vastaa n.300 reserviläiskouluttajaa, kokonaisvahvuuden ollessa runsaat 1000 henkilöä.

Lyyli 2016 toteutetaan puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimiston valvonnan ja ohjauksen tukemana.

´