Hyppää sisältöön

Maasotakoulu harjoittelee taistelua rakennetulla alueella Etelä-Karjalassa

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 23.1.2019 14.04
Tiedote
Kuvassa sotilaat harjoittelevat taistelua rakennetulla alueella talviolosuhteissa.
Maasotakoulun taistelu rakennetulla alueella -harjoituksessa on mukana kadetteja, varusmiehiä, kouluttajia ja poliiseja.

"Harjoittelemme myös aseellisen virka-avun antamista poliisille", sanoo harjoituksen johtaja.

Maasotakoulun Jalkaväkikoulu järjestää kaksi harjoitusta aiheena jalkaväen taistelu rakennetulla alueella helmikuussa Lappeenrannassa ja muualla Etelä-Karjalassa. Ensimmäinen näistä harjoituksista on 4.-8.2.2019 ja toinen 11.-15.2.2019.

Puolustusvoimien omien harjoitusalueiden lisäksi käytetään myös julkisia rakennuksia ja paikkoja Lappeenrannan kaupungin alueella. Harjoituksissa käytetään harjoitusampumatarvikkeita eli ns. paukkupatruunoita julkisissa rakennuksissa ja yleisillä alueilla harjoiteltaessa. Lähiympäristölle voi aiheutua meluhaittoja. Sivullisten pääsy harjoitusalueelle estetään siten, ettei harjoituksesta koidu vaaraa ulkopuolisille tai mahdollisille ohikulkijoille.

Ensimmäisen harjoituksen aiheena on mies-, partio- ja ryhmäkokoonpanon taistelutekniikka rakennetulla alueella. Toisen harjoituksen aiheena on jääkärijoukkueen ja -komppanian taistelutekniikka ja -taktiikka rakennetulla alueella nopeassa tilannekehityksessä yhteiskunnan vakavassa häiriötilanteessa.

"Harjoittelemme myös aseellisen virka-avun antamista poliisille ja yhteistoimintaa poliisin kanssa", sanoo harjoituksen johtaja kapteeni Lauri Nieminen Maasotakoulun Jalkaväkikoulusta.

Tavoitteena on antaa kadeteille (eli sotatieteiden kandidaateiksi opiskeleville) perusteet toimia partion ja ryhmän jäseninä rakennetun alueen taistelussa sekä antaa perusteet toimia kouluttajina kyseisissä aiheissa.

Harjoitukseen osallistuu Maasotakoulun 103. kadettikurssin jääkäripanssaritorjunta-, kranaatinheitin- ja tiedusteluopintosuuntien opiskelijoita sekä kolme panssariajoneuvoa ("Pasia") miehistöineen. Harjoitukseen osallistuu myös poliisipartioita. Harjoituksen kokonaisvahvuus on 28 kadettia, 7 varusmiestä, 10 kouluttajaa ja 4 poliisia.

Harjoitus on osa Maasotakoulun suunniteltua harjoitustoimintaa vuodelle 2019.

 

Harjoitukset ja ammunnat Joukko-osasto Lappeenranta
´