Hyppää sisältöön

Maavoimien kriisinhallintahenkilöstön palvelusvapaita mahdollistetaan asteittain

Maavoimat
Julkaisuajankohta 27.5.2020 12.04
Tiedote

Maavoimien kriisinhallintaoperaatioiden henkilöstön palvelusvapaat keskeytettiin 16.3.2020. Työmatkaliikenne Schengen-alueen sisällä on sallittu hallituksen päätöksen perusteella 14.5. alkaen. Tämän vuoksi myös kriisinhallintahenkilöstölle mahdollistetaan palvelusvapaita asteittain ja tietyillä rajoituksilla.

Palvelusvapailla edesautetaan kriisinhallintahenkilöstön jaksamista. Vapaiden myöntämistä harkitaan tapauskohtaisesti. Suunnittelussa huomioidaan operaatioalueen rajoitukset ja määräykset, sillä tilanteet voivat muuttua nopeasti. 

Vapaata voidaan aluksi myöntää henkilöille, jotka ovat olleet operaatioalueella pitkään tai joilla on painavia tai pakottavia henkilökohtaisia syitä kotimaassa käynnille. Palvelusvapaat voivat alkaa 1.6.2020 jälkeen. Vapaata pyritään antamaan kaksi viikkoa. Palvelusvapaan ajan henkilö on kotona karanteenin kaltaisissa oloissa kuten muutkin ulkomailta Suomeen saapuvat. 

– Tavoitteenamme on turvata suomalaisten sotilaiden terveys ja palvelusturvallisuus operaatioalueella ja estää COVID-19-koronaviruksen leviäminen maasta toiseen kriisinhallintahenkilöstön vaihdon ja palvelusvapaiden aikana, toteaa Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Rami Saari.

Palvelusvapaarajoitteiden purkamisesta tai päättymisestä päätetään myöhemmin.

kuva, jossa rauhanturvaajasotilas kävelee matkatavaroiden kanssa palvelusvapaille

´