Hyppää sisältöön

Maavoimien uudet alokkaat palvelukseen

Armén
Julkaisuajankohta 4.7.2016 9.21
Tiedote

Yhteensä noin 10 000 uutta alokasta aloittaa varusmiespalveluksensa Maavoimissa maanantaina 4. heinäkuuta 2016.

Maavoimien joukko-osastoista suurimman määrän uusia alokkaita vastaanottavat Porin prikaati, Karjalan prikaati sekä Kainuun prikaati, joissa jokaisessa palveluksensa aloittaa noin 2000 varusmiestä. Uusista alokkaista vähän vajaa 300 on vapaaehtoisen asepalveluksen suorittavia naisia.

Varusmiespalvelus alkaa 2/16 saapumiserän varusmiehillä kahdeksan viikkoa kestävällä peruskoulutuskaudella, jonka aikana uudet varusmiehet oppivat sotilaan perustaidot. Peruskoulutuskauden päättyessä tehdään lopulliset valinnat miehistötehtäviin ja johtajakoulutukseen sekä päätetään varusmiesten tulevat koulutushaarat. Palvelusaika on tehtävästä riippuen joko 165, 255 tai 347 vuorokautta.

´