Hyppää sisältöön

Maavoimista tänään reserviin 863 varusmiestä

Maavoimat
Julkaisuajankohta 15.9.2021 10.43
Uutinen
Sotilaspoliisi tehtävissään.

Maavoimista kotiutuu keskiviikkona 15.9. kaikkiaan 863 varusmiestä. Kotiutuvat ovat aloittaneet palveluksensa tammikuussa 2021 ja palvelleet 255 vuorokautta. Heidät on koulutettu eritystaitoja vaativiin miehistön tehtäviin. Tähän joukkoon kuuluu esimerkiksi sotilaspoliiseja, lääkintämiehiä ja erityistehtävissä palvelleita varusmiehiä.

Korpraali Nenonen ja jääkäri Haapaniemi astelevat reserviin Jääkäriprikaatista. Molemmilla on takanaan tapahtumarikas palvelus sotilaspoliisin monipuolisissa tehtävissä.    

– Vähän jännitti inttiin lähtiessä, pääsenkö sotilaspoliisiksi. Toiveenani on nimittäin päästä poliisiammattikorkeakouluun opiskelemaan, Nenonen kertoo.  

Myös Haapaniemelle tehtävä oli mieluinen. 

– Hyvillä mielin lähdin inttiin. Sotilaspoliisi oli minulla yhtenä hakuvaihtoehtona, hän muistelee. 

Sotilaspoliisin tehtävistä on jäänyt käteen monta hyödyllistä taitoa. Nenoselle päällimmäisenä mieleen ovat jääneet erilaiset koulutukset, kuten vaarallisten henkilöiden kiinniotot. 

– Palveluksesta on varmasti konkreettista hyötyä poliisikouluun hakiessa. On nähnyt vähän, mitä voi olla luvassa. Täältä saa hyvän ponnistuslaudan opiskelulle, hän pohtii. 

”Inttikavereita tullaan varmasti vielä näkemään” 

Saapumiserän 1/21 varusmiehillä palvelus on kulunut kokonaan koronapandemian edellyttämin poikkeusjärjestelyin. Esimerkiksi kahden viikon sykleissä kulkeva rotaatio ja maastoruokailut ovat tulleet hyvin tutuiksi. 

– Pitkiä gineksiä ja pitkiä lomia. Se on toiminut ehkä paremmin kuin viikonloppulomat, Haapaniemi miettii.  

Kumpikin nostaa esille hyvän yhteishengen, joka on motivoinut läpi palveluksen. 

– Kaikista on tullut nopeasti hyviä kavereita ja yhteishenki on hyvä, mikä on auttanut jaksamaan myös rankemmissa tehtävissä. Inttikavereita tullaan varmasti vielä näkemään, Nenonen toteaa. 

– Kavereita on tullut jokaisesta tuvasta. Moni asuu jopa samalla paikkakunnalla, mikä helpottaa tapaamisia tulevaisuudessa, Haapaniemi täydentää. 

Kotiutumisen suhteen tunnelma on odottavainen ja kumpikin on siirtymässä reserviin hyvillä mielin mukanaan runsaasti hienoja muistoja. 

– Kyllähän se hymyilyttää, Haapaniemi päättää. 

´