Merellistä voimaa ilmatorjuntaan - Hämeenmaa kulkukannalla Lohtajalla

Karjalan prikaati 21.5.2018 21.25
Uutinen
Merellistä voimaa ilmatorjuntaan - Hämeenmaa kulkukannalla Lohtajalla

-Vaikka emme ole varsinaisesti maajoukkojen näkyvissä, olemme kuitenkin koko ajan yhteydessä ja samassa tilannekuvassa muiden puolustushaarojen toimijoiden kanssa. Miinalaiva Hämeenmaa tukee merellisellä tulitoiminnalla ilmavoimien lentokoneita ja maavoimia ja päinvastoin - yhteispeliä monisuuntaisesti, kertoo kokelas Sippola Hämeenmaa -alukselta Lohtajan ilmapuolustusharjoituksessa.

Oppilas Ylihonkaluoma ja matruusi Tarkila.

Oppilas Ylihonkaluoma (Ylöjärvi) vetää tottuneesti pelastuspuvun päällensä pyydettäessä. Varusmiespalveluksesta kolmen viikon osuus sen harjoitteluun on läpikäyty. Pelastuspuvun oikea, nopea pukeminen on olennainen osa palvelusturvallisuutta ja sitä siis harjoitellaan perusteellisesti. Puku tulee osata pukea pimeässä noin kahdessa minuutissa ja sitä harjoitellaan säännöllisesti. Peruskoulutukseen aluksella liittyy muun muassa kelluntaharjoituksia pelastuspuku päällä sekä yöpyminen pelastuslautalla, joka lukeutuu jokaisesta sen kokeneesta hyisimpiin varusmiespalveluskokemuksiin tähän asti. Matruusi Tarkila (Kirkkonummi) hymyilee asialle myös myöntävästi.

Kokelas Sippola (Helsinki) ja kersantti Stambej (Helsinki).

Kokelas Sippola kertoo laivan rakenteesta ja varustuksesta tottuneesti. Skanssit ja messit, viistot sekä springit vilahtaa tottumattoman korvaan kysymysmerkkien kera. Skanssit eli hytit ovat naisille ja miehille yhteisiä majoitustiloja. Tilaa on vähän ja kaikkien kanssa on tultava toimeen. Laivan ollessa merellä, päivärytmi on tiivis, joten toimintaa riittää kaikille. Vahtivuorot kulkevat päivällä neljän tunnin jaksoissa ja yöllä kuuden tunnin jaksoissa. Kaiken muun ajan on joko valmiustilaa tai vapaa-aikaa. Omalla ajalla voi pelata tai viettää aikaa palvelustovereiden kanssa messissä eli taukohuoneessa, joka ei myöskään ole koolla pilattu, vaan tiivis tunnelma on käsin kosketeltava. Yhteishenki ja ryhmäytyminen on aloitettu ehkä jo siellä pelastuslauttakokemuksella, mutta jatkunee koko palveluksen ajan pienten tilojen tuoman läheisyyden myötä. Hän esittelee messin, jossa onkin pleikat esillä ja ruudussa vilisee toimintaa.

-Merellä palvelustoimintaa on sen verran enemmän, että yleensä aika tulee käytettyä lepäämiseen tai kuntoiluun, sanoo Sippola. Miinalaivan uumenista löytyykin esimerkiksi kuntosali, jonka laitteet ovat kovalla käytöllä.  -Kun ollaan laiturissa, on myös enemmän aikaa kaikenlaisille huoltotoimenpiteille aluksenkin osalta, kertoo kokelas Sippola. Laivaa siivotaan, korjataan ja lastataan tarpeen mukaan.

-Eilen olimme merellä ampumassa. Aluksella ei rauhan aikana kuljeteta ohjuksia, vaikka niille on paikat. Muuta aseistusta on 12,7 ilmatorjuntakonekiväärit ja 57 millimetrin tykki. Miinalaivalla kun ollaan, toki alakerrasta löytyy iso liuta miinoja, joiden laskemista aluksesta harjoitellaan säännöllisesti. Se onkin laivan pääasiallinen tehtävä, alustyypistäkin päätellen.

Yhteistoimintaharjoitukset ovat tärkeitä. Nyt mukana aluksella on hieman enemmän miehistöä kuin normaalisti, kun sisaralus miinalaiva Uusimaa on vuosittaisella pidemmällä matkalla pienemmän miehistön voimin. Normaalisti varusmiehiä aluksella on noin 30, mutta nyt mukana on Uusimaa-aluksen parikymmentä varusmiestä. Suunnilleen saman verran aluksella työskentelee jatkuvasti henkilökuntaa.

-Vaikka emme ole varsinaisesti maajoukkojen näkyvissä, olemme kuitenkin koko ajan yhteydessä ja samassa tilannekuvassa muiden puolustushaarojen toimijoiden kanssa. Miinalaiva Hämeenmaa tukee merellisellä tulitoiminnalla ilmavoimien lentokoneita ja maavoimia ja päinvastoin - yhteispeliä monisuuntaisesti, kertoo kokelas Sippola.

Ilmapuolustusharjoitus Lohtajalla on merivoimien tärkein ilmapuolustukseen keskittyvä harjoitus. Harjoitus mahdollistaa nousujohteisten laivatykistöammuntojen toteuttamisen monipuoliseen maalitoimintaan yhteistoiminnassa Ilmapuolustusharjoituksen kanssa. Taisteluvaihe toimii sekä alus- että maasijoitteisen ilmatorjunnan järjestelmien operaattoreiden tärkeimpänä perus- ja jatkokoulutustapahtumana. Harjoitus mahdollistaa varusmiesten, reserviläisten ja henkilökunnan kouluttamisen omiin poikkeusolojen tehtäviin haastavissa maalitilanteissa. Lisäksi harjoitus mahdollistaa eri johtamistasojen yhteistoiminnan harjoittelun yli puolustushaararajojen.

Merivoimien harjoitusosaston rungon on asettanut Rannikkolaivasto Upinniemestä. Harjoitukseen osallistuu Miinalaiva Hämeenmaa, Hamina-luokan ohjusveneet Hamina ja Pori sekä Rauma-luokan ohjusvene Porvoo. Lisäksi sekä Rannikkolaivasto että Rannikkoprikaati tukevat harjoitusta asettamalla merivalvonta- ja venehenkilöstöä eri turvallisuustoiminnan tehtäviin.

Joukko-osasto Kouvola, Vekaranjärvi