Hyppää sisältöön

Muutoksia Maasotakoulun johdossa - Eversti Jouko Rauhala Reserviupseerikoulun johtajaksi

Maasotakoulu
Julkaisuajankohta 25.1.2017 12.15
Tiedote

Maasotakoulun joukkoyksiköiden Reserviupseerikoulun, Maavoimien tutkimuskeskuksen ja Koulutuskeskuksen johtajat vaihtuvat helmi-maaliskuussa. Lisäksi Maasotakoulun uusi esikuntapäällikkö aloittaa tehtävässään helmikuun alussa.

Eversti Jouko Rauhala Reserviupseerikoulun johtajaksi 1.2.2017

Eversti Markku Hutka luovuttaa Reserviupseerikoulun johtajan tehtävät eversti Jouko Rauhalalle 31.1.2017.

Eversti Jouko Rauhala palvelee tällä hetkellä Mikkelissä, Maavoimien esikunnassa pioneeritarkastajana. Maavoimien esikunnan lisäksi eversti Rauhala on palvellut eri tehtävissä mm. Reserviupseerikoulussa, Pääesikunnassa, Kymen sotilasläänin esikunnassa, Pioneerirykmentissä ja kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.

Eversti Markku Hutka on toiminut Reserviupseerikoulun johtajana vuoden 2015 alusta. Haminasta hän siirtyy Helsinkiin, Santahaminaan, Maanpuolustuskorkeakoulun vararehtoriksi.

Reserviupseerikoulun johtajan vaihtokatselmus pidetään Reserviupseerikoulun päärakennuksen kentällä 30.1.2017 kello 13.30.

 

Everstiluutnantti Antti Pajari Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajaksi 1.2.2017

Everstiluutnantti, ST Janne Mäkitalo luovuttaa Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajan tehtävät everstiluutnantti Antti Pajarille 31.1.2017. Everstiluutnantti Pajari siirtyy tehtäväänsä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta. Hän on palvellut eri tehtävissä mm. Reserviupseerikoulussa, Hämeen ja Mikkelin sotilasläänien esikunnissa, Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa.

Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajan vaihtotilaisuus järjestetään Reserviupseerikoulun tiloissa Haminassa (rakennus 101, Kymilinnasali) 31.1.2017 klo 13.30.


Everstiluutnantti Esa Hyytiäinen Maasotakoulun esikuntapäälliköksi 1.2.2017

Everstiluutnantti Esa Hyytiäinen siirtyy 1.2.2017 Karjalan prikaatista Kaakkois-Suomen aluetoimiston päällikön tehtävästä Maasotakoulun esikuntapäälliköksi. Hän on palvellut eri tehtävissä mm. Porin prikaatissa, Itä-Suomen sotilasläänin esikunnassa, Puolustusvoimien materiaalilaitoksessa ja Kymenlaakson aluetoimistossa.

Maasotakoulun aiempi esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Mikko Viitala siirtyi reserviin 1.1.2017.

 

Everstiluutnantti Pekka Kortelainen Maasotakoulun koulutuskeskuksen johtajaksi 1.3.2017

Everstiluutnantti Pekka Kortelainen siirtyy 1.3.2017 Pääesikunnan kanslian apulaisosastopäällikön tehtävästä Maasotakouluun koulutuskeskuksen johtajaksi. Hän on Pääesikunnan lisäksi palvellut eri tehtävissä mm. Maanpuolustuskorkeakoulussa ja kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.

Maasotakoulun koulutuskeskuksen nykyinen johtaja, everstiluutnantti Saku Muona siirtyy 1.2.2017 alkaen Karjalan prikaatiin Kaakkois-Suomen aluetoimiston päälliköksi.

 

Hamina Joukko-osasto Lappeenranta Yhteistoiminta-alue
´