Hyppää sisältöön

Neuvonantotyöstä hyviä kokemuksia poikkeuksellisissakin olosuhteissa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 15.7.2020 14.33
Uutinen
Suomalaisia rauhanturvaajia Afganistanissa

RS-operaatiossa neuvonantotyötä tehdään lähes päivittäin henkilökohtaisin tapaamisin tai, kuten COVID19-vastatoimenpiteiden aikana, puhelimitse ja sähköpostitse.

Jokainen Suomalainen osasto Afganistanissa (SOA) on vuorollaan kokenut elävänsä poikkeuksellista aikaa maan historiassa. Vaikka Resolute Support -operaation (RS) historiaan mahtuu tiettyä syklisyyttä, on vuosi 2020 ollut poikkeuksellinen monellakin tapaa: Yhdysvallat ja Taliban kirjoittivat rauhansopimuksen Dohassa helmikuussa, maan pitkään jatkunut epäselvyys presidentinvaalien tuloksesta saatiin päätökseen istuvan presidentin Asraf Ghanin hyväksi, Afganistanin hallitus ja Taliban vapauttavat vankejaan ja maa ottaa jälleen hapuilevia askelia kohti rauhaa ja sovittelua Afganistanin sisäisten rauhanneuvottelujen häämöttäessä horisontissa. Keväällä Afganistaniinkin iskenyt, koko maailmaa ravistellut COVID-19 muokkasi toimintaympäristöä omalta osaltaan ja pakotti operaation mukauttamaan toimintaansa taatakseen tältäkin osin operaatiossa työskentelevien turvallisuuden. 

Resolute Support on neuvonantotoimintaan keskittynyt operaatio. TAA (Training, Assist, Advisory) -toiminnalla pyritään tukemaan afgaanien omien turvallisuusjoukkojen koulutusta, tukemaan toiminnan kehittämistä ja neuvomaan erityisesti johtajia organisaatioiden ja toimintatapojen kehittämisessä. Päämääränä on, että Afganistanin turvallisuusviranomaiset kykenevät itse vastaamaan maan turvallisuudesta niin sisäisiä kuin ulkoisia uhkia vastaan.

Neuvonantotyötä tehdään lähes päivittäin henkilökohtaisin tapaamisin Armeijakunnan esikunnassa tai kuten COVID19-vastatoimenpiteiden aikana, puhelimitse ja sähköpostitse. Suomesta tähän armeijakuntatason neuvonantotoimintaan osallistuu neljä henkilöä. Lukumäärällä katetaan 209. Armeijakunnan esikunnan johdon sekä henkilöstö-, tiedustelu- ja huoltotoimialojen osastopäälliköiden neuvonantotyö. Yhteistyö Afgaanien kanssa on toiminut mutkattomasti ja vuorovaikutus on ollut välitöntä. Vaikka haasteita riittää, Afgaaneilla on uskoa tulevaisuuteen ja halua kehittää osaamistaan kokonaisvaltaisesti.

Osa suomalaisista rauhanturvaajista toimii Afganistanissa suojaustehtävissä. Suojausjoukkueen päätehtävänä on turvata neuvonantotoiminnan toteuttaminen turvallisesti eri kohteissa. Lisäksi joukkue toteuttaa lähialuepartiointia ja tiedustelutoimintaa osana tukikohdan omasuojajärjestelyjä. Joukkue muodostaa monikansallisen suojauskomppanian yhdessä saksalaisen, hollantilaisen ja kroatialaisen suojausjoukkueen kanssa. Ilman suojausjoukkueen panosta neuvonantotoiminnalle ei ole edellytyksiä.

Kansallinen tukielementti (National Support Element, NSE) koostuu eri alojen asiantuntijoista ja rautaisista ammattilaisista tehtävänään tukea neuvonantajien ja suojausjoukkueen toimintaa osana RS -operaatiota. NSE:n toimintaa ei arjessa juurikaan huomaa, mutta jos jotain korjattavaa ilmenee tai esimerkiksi yhteydet kotimaahan katkeavat, astuvat nämä hiljaiset puurtajat kuvaan.

Suomalainen osasto Afganistanissa 

Suomi on osallistunut kriisinhallintaoperaatioihin Afganistanissa vuodesta 2002 lähtien. Suomen osallistuminen alkoi osana International Security Assistant Force-operaatiota (ISAF) ja jatkui vuoden 2014 jälkeen osana Resolute Support -operaatiota (RSM).

RS- operaation tehtävänä on tukea Afganistanin hallitusta saavuttamaan ja ylläpitämään turvallinen
toimintaympäristö maan jälleenrakentamiseksi ja demokraattisten rakenteiden vahvistamiseksi. Operaatio tukee Afganistanin paikallisviranomaisten työtä suunnittelussa, ohjaamisessa ja budjetoinnissa.

Suomalainen osasto Afganistanissa (SOA) muodostuu neuvonantajista, suojausosastosta, esikuntaupseereista sekä kansallisesta huolto- ja tukiosasta. Suomalaiset työskentelevät tällä hetkellä operaation pohjoisen johtoportaan alueella (TAAC- North) Mazar-e-Sharifissa.

Suomalaisten vahvuus operaatiossa on tällä hetkellä noin 60 sotilasta.
 

´