Panssariprikaatin kotijoukoilla syytä tyytyväisyyteen

MaavoimatPanssariprikaati 17.8.2016 11.50
Tiedote

Heinäkuun 2016 saapumiserän peruskoulutuskausi on kalkkiviivoilla. Koulutuskauden tulokset ovat jälleen kerran erinomaisia. Päättyvää peruskoulutuskautta juhlistetaan Panssariprikaatissa perjantaina, 19.8. vala-ja sotilasvakuutustilaisuudella.

Loppumaisillaan oleva peruskoulutuskausi on Panssariprikaatissa jo kuudes peräkkäinen, jolloin alokkaiden keskeyttämismäärät ovat matalia. Kesällä 2014 alkanut hyvä kehitys jatkuu. Tänä kesänä vain muutama prosentti  Panssariprikaatin alokkaista on joutunut syystä tai toisesta keskeyttämään. Viimeisen kahden vuoden aikana on Panssariprikaatissa tehty hyvää työtä ja onnistuneesti kannustettu satoja varusmiehiä jatkamaan palvelusta keskeyttämisen sijaan. Tällä on yhteiskunnallista merkitystä ja ennen kaikkea merkitystä jokaisen palvelustaan jatkaneen kotijoukoille.

Peruskoulutuskauden muutkin tulokset ovat erinomaisia. Ampumataitotestissä ja muissa sotilaan perustaidoissa tulostavoitteet tullaan ylittämään. Heinäkuun saapumiserän yleisilme ja yhteishenki ovat poikkeuksellisen hyvät. Tämän havainnon ovat tehneet useat tahot. Kaikki tämä on seurausta varusmiesjohtajien sekä palkatun henkilöstön uhrautuvasta asenteesta. He ovat jaksaneet huolehtia ja opastaa ihan jokaista alokasta. He ovat ansainneet myös kotijoukkojen kiitokset!

Panssariprikaati juhlistaa päättyvää peruskoulutuskautta Parolannummella perjantaina, 19.8. klo 16.30 alkaen vakuutus- ja sotilasvalatilaisuudella.  Juhlallisuuksiin sisältyy myös ohimarssi, johon osallistuu uusimman panssarikaluston lisäksi myös historiallista kalustoa sekä ratsuväen perinneosasto.

Tervetuloa!

 Eversti Pekka Järvi

Panssariprikaatin komentaja