Presidenttien kiertopalkinnot Kajaaniin

Kainuun prikaati 21.1.2016 13.51
Tiedote

Kainuun prikaatille presidenttien sotilas-sm-kiertopalkinnot.

Pääesikunnan koulutusosasto jakaa vuosittain arvokkaimmat sotilas-SM-kilpailujen kiertopalkinnot liikuntakauden avajais- ja vuoden sotilasurheilijoiden julkistamistilaisuudessa. Kainuun prikaati voitti kuluvana vuonna kaikki useamman kilpailun perusteella ratkeavat kiertopalkinnot:

Presidentti Urho Kekkosen kiertopalkinto

Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vuonna 1978 kilpailtavaksi vuosittain puolustusvoimien mestaruuskilpailuissa sotilaslajien yleismestaruudesta. Kiertopalkinto on jatkuvasti kiertävä.

Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa se joukko-osasto, jonka yhteispistemäärä on suurin, kun lasketaan yhteen sotilas-SM-kilpailuista ampuma-, hiihto- ja suunnistuskilpailujen yleismestaruussijalukujen antamat pisteet.

Presidentti Kyösti Kallion kiertopalkinto

Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tasavallan Presidentti Kyösti Kallio. Kiertopalkinnosta kilpaillaan vuosittain sotilaiden suomenmestaruuskilpailuissa ja se on ikuisesti kiertävä.

Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa joukko-osasto, jonka järjestyssijojen summa hiihtomestaruuskilpailujen partiokilpailussa, ampumamestaruuskilpailujen Parolan Kilpi -kilpailussa ja suunnistusmestaruuskilpailujen partiokilpailussa on pienin.

Presidentti Mauno Koiviston kiertopalkinto

Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tasavallan Presidentti Mauno Koivisto vuonna 1983. Palkinnosta kilpailtiin vuoteen 2001 saakka partiosuunnistuksesssa. Kiertopalkinto on jatkuvasti kiertävä.

Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa se joukko-osasto, jonka sijalukujen summa on pienin, kun kilpailussa otetaan huomioon partiohiihto, partiosuunnistus, maastojuoksun joukkuekilpailu sekä Parolan Kilpi -kilpailu. Joukko-osaston on suoritettava kilpailu loppuun jokaisessa em. osakilpailussa. Tasatuloksen sattuessa ratkaistaan paremmuus partiohiihdon perusteella.

Presidentti Martti Ahtisaaren kiertopalkinto

Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tasavallan Presidentti Martti Ahtisaari vuonna 2000. Kiertopalkinnosta kilpaillaan vuosittain sotilaiden suomenmestaruuskilpailuissa ja se on jatkuvasti kiertävä.

Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa se joukko-osasto, jonka järjestysijojen summa on pienin, kun lasketaan yhteen sotilas-5-ottelun, ampumasuunnistuksen ja maastoammunnan joukkuekilpailujen (rk + kiv) sijaluvut.

Presidentti PE Svinhufvudin kiertopalkinto

Kiertopalkinnon on lahjoittanut Tasavallan Presidentti P E Svinhufvud Helsingin Suojeluskuntapiirin aliupseerikerholle v 1932 ja Suomen Reservialiupseeriliiton toiminnanjohtaja Gunnar Lehti on luovuttanut sen puolustusvoimille 1974. Kiertopalkinto on jatkuvasti kiertävä.

Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa se joukko-osasto, jonka järjestyssijojen summa sotilas-SM-kilpailujen hiihto- ja suunnistuspartiokilpailuissa on pienin. Tasatuloksen sattuessa ratkaisee paras sijoitus. Mikäli tämän jälkeen on edelleen jääty tasatulokseen, ratkaisee paremmuus suunnistusmestaruuskilpailujen partiokilpailussa.

Presidentti Svinhufvudin palkinto on jaettu aikaisemmin suunnistusmestaruuskilpailujen yhteydessä.

Palkinnot vastaanotti Pääesikunnan keskuspaviljongissa Kainuun prikaatin komentaja, eversti Vesa Virtanen.