Hyppää sisältöön

Puolustuskykyä ja valmiutta ylläpidetään yhteistyössä

Jääkäriprikaati
Julkaisuajankohta 18.11.2018 8.12
Uutinen

Ilmapuolustusharjoituksen 2/18 ampumavaihe on päättynyt ja vuorossa on harjoituksen toinen vaihe eli taisteluvaihe. Osa joukoista ehtikin jo poistua harjoituksesta, mutta toisaalta paljon on tullut lisää joukkoja ja kaikkien toimintamoodi on nyt tilanteenmukaisessa taistelutoiminnassa. Harjoituksen taisteluvaiheessa kyse on todellakin yhteistyöstä, ilmapuolustuksen eri toimijoiden yhteistyöstä. Joukkoja on kymmenestä eri joukko-osastosta, harjoitusjoukkojen vahvuus on yli 1200 ja ilma-aluksia toimii n. 30 kpl.

Harjoitustilanteella, harjoituksen maali- ja pelitoiminnalla, johtamisjärjestelyillä sekä itse harjoitusjoukoilla on Lohtajan Vattajanniemelle luotu kullekin joukkokokonaisuudelle sitä vastaava koulutusympäristö. Kyseessä ovat tällä kertaa suurkohteen, maavoimien yhtymän sekä ilmavoimien taistelutukikohdan koulutusympäristöt. Omien monitoimihävittäjien lentotoiminta on yhteen sovitettu näihin toimintaympäristöihin. Näin jokainen harjoituksessa toimiva joukko ja yksittäinen toimija pääsee harjoittelemaan juuri oikeanlaisia toimintatapoja realistisessa uhkaympäristössä.

Harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa ja parantaa operaattoreiden kykyä toimia erilaisissa maalitilanteissa haasteellisissa häirintäolosuhteissa, ilmatorjunnan taistelun johtamista monipuolisissa uhka- ja maalitilanteissa sekä ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamista johtokeskustasalla. Lentotoiminnassa on lisäksi omia tavoitteitaan. Näin kehitetään kustannustehokkaasti kantahenkilökunnan, reserviläisten ja varusmiesten kykyä toimia poikkeusolojen tehtävissä sekä joukkojen yhteistoimintaa ilmapuolustustehtävissä.

Harjoittelun keskiössä ovat koko ajan tilannekuva, tulenkäytön ja taistelun johtaminen sekä tulenkäyttö. Koko ketjua ylhäältä alas harjoitutetaan ja erityyppisillä kaksintaistelu- ja torjuntaharjoituksilla mahdollistetaan riittävät toistomäärät osaamisen kehittymiseksi riittävälle tasolle. Harjoituksiin saumattomasti liitetyt elektronisen häirinnän keinot täydentävät eri harjoitteet mahdollisimman realistisiksi. Suorituskyky ja sen kehittyminen todennetaan harjoitusten jälkeisillä purkutilaisuuksilla, joilla on keskeinen merkitys eri järjestelmien kyvykkyyksien tai niiden rajallisuuden ymmärtämisessä. Samalla opitaan omien toimenpiteiden merkitys torjunnan onnistumisessa.

Ilmapuolustusjoukkojen merkitys osana ennaltaehkäisevää puolustuskykyämme ja valmiutta on kiistaton. Vahva ilmapuolustus muodostuu eri puolustushaarojen kyvyistä ja toiminnasta, jonka ylläpitämiseksi joukkojen tulee harjoitella yhdessä säännöllisesti omissa kriisiajan tehtävissään. Tulenkäytön johtajat ja taistelunjohtajat johtokeskuksissaan operaattorit järjestelmissään sekä hävittäjälentäjät ohjaamoissaan. Ilmapuolustusjoukkojen korkeatasoista koulutusta toteutetaan osaltaan kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä ilmapuolustusharjoituksessa, joka huipentuu jälleen kerran taisteluvaiheeseen.

Ilmasotakoulun apulaisjohtaja
Evl Kai Naumanen

Ampuma- ja harjoitusalue Harjoitukset ja ammunnat
´