Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien helikopterien pimeälentokausi alkaa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 26.1.2017 14.45
Tiedote

Kevättalven 2017 pimeälentokausi käynnistyy Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonassa tammi-helmikuun taitteessa.

NH90-helikopteri lähdössä pimeälennolle

Viikoille 5, 7, 14 ja 15 ajoittuvat koulutuslennot keskittyvät pääosin Kymenlaaksoon.

Pimeälentokoulutus toteutetaan NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla. Koulutuslennoissa käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta ja niiden aikana tehdään myös maastolaskuja. Lentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä, joiden valokeilat voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas.

Pimeälentoharjoitukset liittyvät helikopterimiehistöjen koulutukseen sekä virka-apuvalmiuteen kuuluvan pelastuspäivystyksen harjoitteluun.

Lennot ajoittuvat kello 16 ja 03 välille ja ne keskittyvät noin 100 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Osa lennoista suuntautuu eteläiselle merialueelle. Koulutusviikkoina lentotoiminta alkaa maanantai-iltaisin ja se päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä pois luettuna pääsiäisviikko, jolloin lentotoimintaa ei ole enää torstai-iltana.

Lentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa, jota pyritään välttämään suuntaamalla toiminta pääosin harvaan asutuille alueille. Lentokenttien lähialueilla noudatetaan melua vähentäviä lentomenetelmiä aina, kun se on mahdollista.

Utin jääkärirykmentti tiedottaa mahdollisista muutoksista pimeälentokoulutuksen aikatauluihin joukko-osaston internetsivuilla osoitteessa puolustusvoimat.fi/utin-jaakarirykmentti.

Lentomiehistöjen pimeälentokoulutuksen lisäksi helikopterit osallistuvat puolustusvoimien sotaharjoituksiin, joihin liittyvä lentotoiminta voi olla ympärivuorokautista ja poiketa pimeälentokoulutuksen toiminta-alueesta.

´