Hyppää sisältöön

Suomen ja Ruotsin maavoimat tähtäävät yhteisen harjoitus- ja tutkimustoiminnan kehittämiseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 21.2.2019 14.31
Tiedote

Suomen ja Ruotsin maavoimien väliset neuvottelut järjestettiin Mikkelissä 20.–21.2.2019.

Vuosittaisissa keskusteluissa analysoitiin tähänastista yhteistyötä ja tarkennettiin tulevia tavoitteita. Tilaisuuteen osallistui eri toimialojen asiantuntijoita molemmista maista. Tilaisuutta isännöi Maavoimien suunnittelupäällikkö, eversti Ahti Kurvinen. Ruotsin delegaatiota johti eversti Stefan Nacksten.

Esikuntakeskustelut käytiin pohjoismaiseen tyyliin käytännönläheisesti erinomaisessa yhteishengessä. Tulevaisuuden yhteistyön keskeisiksi tavoitteiksi asetettiin muun muassa yhteisen harjoitustoiminnan kehittäminen ja tutkimustoiminnan tiivistäminen.

Keskusteluissa tarkennettiin yhteistoiminnan tiivistämistä Suomen ja Ruotsin maavoimien joukko-osastojen välillä. Joukko-osastojen välinen yhteistyö on ollut käynnissä jo vuosia. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita toimiva koulutus- ja harjoitusyhteistyö pohjoisessa ruotsalaisen Norbottenin rykmentin ja suomalaisten Kainuun prikaatin sekä Jääkäriprikaatin välillä.

Toinen merkittävä kokonaisuus on yhteistyö eri aselajien välillä. Kaikilla maavoimien aselajeilla on yhteistyötä Ruotsin kanssa. Pioneeri- ja tykistöaselajien konkreettinen yhteistyö eri suorituskykyjen kouluttamisessa on hyvä esimerkki siitä, miten oman maan vahvuuksia kyetään käyttämään myös kumppanimaan hyödyksi.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö konkretisoituu yhteisissä harjoituksissa. Maaliskuussa noin 1500 Suomen maavoimien sotilasta osallistuu Ruotsin maavoimien pääsotaharjoitukseen. Northern Wind 19 on Norrbottenissa Pohjois-Ruotsissa järjestettävä talvisodankäynnin harjoitus. Se on tähän mennessä suurin yhteisharjoitus Ruotsin ja Suomen maavoimien välillä.

´