Hyppää sisältöön

Taistelupanssarivaunukoulutusta annetaan nyt laajemmalla alueella

Kajanalands brigad
Julkaisuajankohta 12.5.2017 11.16 | Julkaistu suomeksi 12.5.2017 klo 11.19
Tiedote
Taistelupanssarivaunu Leopard 2A4

Taistelupanssarivaunukoulutuksesta on tähän hetkeen asti pääosin vastannut Panssariprikaati, jossa koulutuksen perinteet ja ammattitaito ovat korkealla. Nyt koulutusta on lähdetty laajentamaan muuallekin, minkä seurauksena vaunukoulutus jalkautui myös Kainuun prikaatiin.

Maavoimat laajensi vuoden 2017 alussa panssarikaluston käyttöä neljään muuhun joukko-osastoon, joista Kainuun prikaati Kajaanissa on yksi. Tarkoituksena on kehittää varusmiesten ja henkilökunnan osaamista ja suorituskykyä mekanisoidun joukon kanssa toimittaessa. Lisäksi Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunujen kuuluminen kokoonpanoon sekä parantaa eri aselajien välistä yhteistoimintaa että samalla mahdollistaa niiden säännöllisen harjoittelun alueellisesti ja valtakunnallisesti. Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunut korvasivat samalla myös käytöstä poistuneet neuvostoliittolaiset T-55- taistelupanssarivaunut.

Taistelupanssarivaunun tykin piippu

Miehistön jäsenillä omat tehtävänsä

Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunun miehistöön kuuluu neljä henkilöä: johtaja, ajaja, ampuja ja lataaja, joilla kullakin on oma selkeä tehtävänsä.

Johtaja johtaa miehistöä ja koordinoi vaunun käyttöä. Ajaja ajaa panssarivaunua johtajan käskyjen mukaisesti taistelukentällä. Ampuja käyttää tornia ja sen hallintalaitteita sekä siinä olevia panssarivaunukanuunaa ja panssarivaunukonekivääriä johtajan käskyjen mukaisesti. Lataaja lataa pääaseen ammuksia sekä huolehtii panssarivaunukonekiväärin ampumatarvikkeista. Lisäksi hän käyttää oman toimintansa ohella ilmatorjuntakonekivääriä, mikäli sille tarvetta on.

Miehistön kommunikointi on yksittäisistä taidoista kenties se tärkein. Panssarivaunumiehistön tulee kyetä kommunikoimaan keskenään, jotta vaunua voidaan käyttää tehokkaasti taistelukentällä. Pitää pystyä luottamaan, että jokainen hoitaa oman tehtävänsä, koska tehtävän onnistuminen jokaisen miehistön jäsenen toiminnan summa.

Panssarivaunu metsätiellä

Vaunut vaativat olosuhteet ja henkilöstönkin koulutusta

Leopard 2A4 -taistelupanssarivaunujen käytön laajeneminen on tuonut mukanaan paljon hyviä asioita, mutta myös samalla haasteita. Harjoitusalueita on ruvettu muokkaamaan, jotta saadaan otollisempaa harjoittelumaastoa vaunumiehistöille, ottaen muut aselajit huomioon. Lisäksi olemassa olevaa infrastruktuuria on alettu muokkaamaan ja rakentamaan vastaamaan vaunujen huoltamisen ja säilyttämisen tarpeita. Myös kantahenkilökuntaa on koulutettu ja koulutetaan uusiin haastaviin panssarivaunukoulutukseen liittyviin tehtäviin.

Ensimmäisen kerran Leopard 2A4 -kalusto esiteltiin kajaanilaisyleisölle itsenäisyyspäivän paraatissa ja varusmieskoulutus on aloitettu tämän vuoden ensimmäisestä saapumiserästä. Varusmiehet suorittivat peruskoulutuskauden Kainuun prikaatissa ja nyt he ovat suorittamassa kalustokurssia, taistelu- ja ampumakoulutuksen perusteita sekä johtajaopintoja Panssariprikaatissa.

Tämän jälkeen varusmiehet palaavat omaan joukko-osastoon erikois- ja joukkokoulutuskausiksi, minkä jälkeen he kotiutuvat. Taistelupanssarivaunumiehistön kaikkien jäsenten palvelusaika on 347 vuorokautta.

Panssarivaunu metsässä

´