Hyppää sisältöön

Tilannekuva uudelle tasolle minilennokeilla

Maavoimat
Julkaisuajankohta 8.9.2016 12.52
Tiedote

Maavoimien tiedustelu-, valvonta- ja maalinpaikannuskykyä on kehitetty hankkimalla maavoimien joukkojen käyttöön uusia minilennokkijärjestelmiä ja maalinpaikannuslaitteita.

Hankitut järjestelmät parantavat maavoimien pataljoonien ja taisteluosastojen tilannetietoisuutta kaikissa valaistusolosuhteissa. Reaaliaikaisen tilannekuvan ansiosta joukko pystyy reagoimaan entistä nopeammin tilanteen muutoksiin. Minilennokkijärjestelmät nostavat taisteluosastojen tiedustelukyvyn uudelle tasolle.

- Minilennokkijärjestelmien ja maalinpaikannuslaitteiden hankinta liittyy jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamisen kokonaisuuteen. Minilennokeilla kyetään nyt valvomaan ja vaikuttamaan niille alueille, joissa aiemmin olisi ollut mahdollista käyttää jalkaväkimiinoja, kertoo Maavoimien operaatiopäällikkö prikaatikenraali Petri Hulkko.

Minilennokkijärjestelmät ovat käytössä kaikissa maavoimien joukko-osastoissa. Lennokkien käyttö integroidaan osaksi maavoimien toimintaa ja varusmiesten joukkotuotannon mukaista koulutusta. Varusmiehille järjestelmää kouluttaa seitsemän joukko-osastoa eri puolilla Suomea. Monipuolisessa koulutuksessa hyödynnetään myös simulaattoreita.

Koulutus toteutetaan hyväksyttyjen lennätyskoulutusohjelmien mukaisesti. Lennokkia lennätetään erikseen varatussa ilmatilassa pääasiassa Puolustusvoimien harjoitusalueilla, ja lennättämisessä noudatetaan ilmailun säädöksiä.

Minilennokkiryhmää johtaa tiedustelukoulutettu upseerikokelas tai reservin upseeri, jolla on alaisuudessaan seitsemän minilennokki- ja tiedustelukoulutuksen saanutta aliupseeria ja ajoneuvon kuljettaja.

Lennokkikoulutukseen hakeudutaan omassa joukko-osastossa peruskoulutuskaudella, ja esivalituille lennokkialiupseereille järjestetään joukko-osastoissa erilliset soveltuvuustestit. Läpäistyjen testien lisäksi valinnoissa huomioidaan siviilikoulutus ja harrastukset, esimerkiksi lennokkitoiminta. Minilennokkiryhmän aliupseerit suorittavat aliupseerikurssin Porin prikaatin Lentotiedustelukomppaniassa Niinisalossa, ja heidän palvelusaikansa on 347 vuorokautta.

Orbiter-minilennokkijärjestelmään kuuluu lennokkeja, päätelaitteita ja kuvavastaanottimia. Minilennokin siipien kärkiväli on kolme metriä ja sen maksimi lentoonlähtöpaino on alle kymmenen kiloa. Lennokin lentoonlähtö tapahtuu katapultilla, ja se laskeutuu laskuvarjolla. Tyypillinen käyttöetäisyys on muutamasta kilometristä 10 - 15 kilometriin. Lennokin toiminta-aika on noin kolme tuntia, ja sitä voidaan käyttää kaikkina vuorokauden aikoina.

Minilennokkijärjestelmää voidaan käyttää myös muiden viranomaisten tukemiseen esimerkiksi etsinnöissä. Lennokkien käyttömahdollisuus virka-aputehtäviin tarkastellaan aina tapauskohtaisesti.

Puolustusvoimat kilpailutti minilennokkihankinnan kansainvälisesti, ja hankinnasta päätettiin kenttätestien ja laajojen suorituskykyarviointien jälkeen vuonna 2012. Hankinnan kokonaiskauppasumma on noin 23,6 miljoonaa euroa. Lennokit on toimittanut Aeronautics Ltd.

- Minilennokkijärjestelmä tuo puolustusvoimille ja maavoimille sellaista keskeistä suorituskykyä, jota vaaditaan nykyaikaisella taistelukentällä, operaatiopäällikkö toteaa.

Maavoimien tulenjohto- ja tiedusteluryhmille on hankittu myös uusia maalinpaikannuslaitteita (MPL15 / LISA). Laitteita käytetään tähystyslaitteina sekä maalien paikantamiseen tulenjohto- ja tiedustelutehtävissä. Maalinpaikannuslaitteet ovat käyttöönottovaiheessa maavoimien joukoilla.

Laitteeseen on integroitu päivä- ja lämpökamera, GPS, elektroninen kompassi sekä laseretäisyysmittari. Laite voidaan yhdistää langattomasti johtamisjärjestelmään.

Maalinpaikannuslaitteen (MPL15) hankinnasta päätettiin vuonna 2014. Tilauksen arvo on 26,8 miljoonaa euroa, ja laitteet valmistaa kotimainen Millog Oy.

Katso video: Minilennokkijärjestelmä - Tilannekuvaa taivaalta

´